maanantaina, syyskuuta 09, 2013

Talteen

Pyörittelin eilen käsissäni muuatta tärkeää paperia.
- Mitähän tälle tekisi?
- Laita talteen, kehotti siippa.

Mietin hetken.
- Ei ole.
- Mitä ei ole?
- Taltta.
- Ei ole talsia?
- Ei ole.

Kaksi ikivanhaa kotikansiotani ovat olleet ahtaen täynnä jo muutaman vuoden, joten tärkeät paperini on välivarastoitu erilaisiin nippuihin ja kasoihin. Miehen hyllyssä on kansioita pitkät, siististi numeroidut rivit (osassa tosin lukee hämmentävästi Veronkierto ja kiristys). Hän ehdottikin, että voisi perustaa omiin arkistoihinsa alaosaston "Katin tärkeät paperit". Ilahduin kovasti.

Apropos, vanha kaverini Sandy on taannoin liittynyt ammattijärjestäjien kunniakkaisiin riveihin. Ottakaatte vaarin te kanssakasaajat, joilla ei ole yhtä säntillisiä siippoja henkilökohtaisina avustajina.

4 kommenttia:

Marmustoi kirjoitti...

Minusta järjestäminen on ollut vaativa homma, mutta olen sitä silti yrittänyt tehdä, milloin paremmalla, milloin huonommalla menestyksellä. Hankalaa on luoda pitävää logiikkaa, sillä ajan mittaan tulee uusia juttuja ja asioita, jotka ovat siltä väliltä eivätkä kuulu mihinkään ennestään tunnettuun kategoriaan. Mutta tuo "Katin tärkeät paperit" kuulostaa varsin hyödylliseltä kategorialta ;)

Kati Parppei kirjoitti...

Minä en ole oikein koskaan osannut järjestyksenpitoa, mitä tulee papereihin. Liittynee yleiseen lomake- ja byrokratiarajoittuneisuuteeni. Aika ajoin yritän tormistautua, mutta... No, ainakaan vielä - koputan puuta - mitään todella oleellista ei ole kadonnut lopullisesti.

Päivi H-K kirjoitti...

Taltta? Talsia? WHAT??

Kati Parppei kirjoitti...

Talteen, tallessa, taltta, tallet, talsia.

;)