torstaina, toukokuuta 11, 2006

Polttiaispasteijat

Nokkonen (Urtica dioica) on mainio kasvi, jolle entisajan ihmiset keksivät jos jonkinlaista käyttöä kankaanteosta ruoanlaittoon ja lääkintään. Ravinteikasta nokkosta popsittiin jo antiikin Roomassa, mutta nykyisin viljelty pinaatti on syrjäyttänyt ravintokasvina vanhan kunnon viholaisen. Se on hieman sääli semminkin, kun nokkosen rautamäärä on pinaattiin verrattuna seitsenkertainen.

Sen sijaan nokkoskimpulla saunottamista tuskin kaipaa kukaan, vaikka ennen siitä uskottiin olevan apua muun muassa nivelvaivoihin.

Nuoret nokkoset ovat juuri nyt parhaimmillaan syötäväksi, ja vaihtoehtoja nokkoskokkaukseen löytyy kosolti. Pagistaanissa on tavattu kerätä alkukesästä ainakin yhden nokkoskeiton ainekset, mutta tänä vuonna päätin vaihteeksi kokeilla nokkospasteijoita verkosta löytämääni ohjetta hieman soveltaen. Voitaikinan vaihdoin vähän kevyempään rahkavoitaikinaan sekä muutin hieman täytteen ainesosia ja niiden suhdetta.

Nokkoset kannattaa sattuneesta syystä kerätä kumikäsineet kädessä. Ne huuhdotaan ja kiehautetaan, jolloin polttava myrkky haihtuu kokonaan. Sitten ne voi silputa vaikkapa yleiskoneessa.

Hiukan näpertämistä näissä siis on, mutta lopputulos maksaa vaivan. Herkullisia ovat vaikka suolapalaksi kevään juhlapöytään, kuka sellaista suunnittelee.

NOKKOSPASTEIJAT (noin 25 kpl)

250 g margariinia tai voita
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
250 g maitorahkaa

2,5 dl kiehautettua ja silputtua nokkosta (määrän saat noin kulhollisesta tuoreita nokkosia)
1 sipuli
1 rkl öljyä
3 keitettyä munaa
1 raaka muna
2 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
basilikaa (mieluiten tuoretta)
oreganoa
mustapippuria

Nypi pehmeä rasva, vehnäjauhot ja leivinjauhe käsin ryynimäiseksi seokseksi. Lisää rahka ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna kovettua kylmässä.

Hauduta hienonnettua nokkosta, sipulia ja murskattua valkosipulia hetki öljyssä niin, että ylimääräinen neste haihtuu. Hienonna keitetyt munat ja lisää ne täytteeseen, samoin raaka muna ja mausteet maun mukaan.

Kaulitse taikina ohueksi levyksi ja leikkaa se neliöiksi (noin 8 cm x 8 cm). Jaa täyte neliöille, sivele reunat vedellä ja taita kolmioiksi. Ummista reunat huolella. Voitele pasteijat munalla, jos haluat. Paista 250 asteessa 8-10 minuuttia.

Bonusvinkki: täytettä tulee runsaanlaisesti, mutta ylimääräisen voi pyöräyttää lopuksi paistinpannulla niin, että raaka muna hyytyy. Lopputuloksena on herkullinen nokkoskokkeli (nokkeli?), jonka voi syödä saman tien sellaisenaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Juuri tällaista kaipailinkin viikonlopun piristykseksi. Kiitos!

Kati Parppei kirjoitti...

Riite, tuskinpa hemoglobiinisi nokkosen vuoksi taivaisiin nousee. Sinuna söisin sitä ihan huoletta.

Olisipa minullakin kunnon pakastin *huokaus*!

Kerkkis, kiitos kiitoksista. Pitääpä kokeilla tuota nokkospiirastasi...