maanantaina, helmikuuta 05, 2007

Carpe vu


Talvipäiviin on tarrauduttava vimmaisessa carpe diem-hengessä, ennen kuin lumi muuttuu taas loiskuvaksi loskaksi. Niinpä hiihtokausi on vihdoin avattu raivoisalla rutistuksella umpijäisillä laduilla (mikä mahtoi olla se eilen puoleltapäivin Leppävaaran kuntoladun ylämäissä räpiköinyt, juopunutta sammakkoa muistuttanut mustanvihreä olento?).

Seuraavaa päivää vietetään perinteisesti kankeassa deja vu-hengessä edellistalvia ja niiden ensimmäisiä hiihtolenkkejä muistellen. Olisi ehkä, kukaties, kannattanut venytellä vähän paremmin kotiin palattua.

Ensi vuonna sitten.

Lauantaina Pagistaanin alppihiihto- ja telemarkmaajoukkue kävi puolestaan hiomassa tyylipuhtaita suorituksiaan Solvallan möykkyisessä mäessä. Hauskaa ainakin oli, ja luonnonvaloa riitti pitkälle iltaan ennen kaunista auringonlaskua.

- - -

Aikaisin huomisaamuna hyppäämme karvaisen assistentin kanssa idän pikajunaan. Jännitystä päivään tarjonnee jälleen kerran rautatieliikenteestä vastaavan kuljetuskonsernin lemmikkipolitiikka. Viime kerralla - se taisi olla perjantai tai jonkin pyhäpäivän aatto - vietimme laatuaikaa tupakkakopin kokoisessa pöksässä kuuden ihmisen, yhden vasikankokoisen koiran, kahden keskikokoisen koiran, yhden pienen koiran ja kahden kissan voimin. Tunnelma oli leppoisa kuin Länsirannalla.

No, tiistaiaamuna junassa lienee vähän väljempää.

Ei kommentteja: