keskiviikkona, syyskuuta 26, 2007

Kuulumistenvaihtosyötävää

Hyvän lounasseuran vuoksi sitä matkustaa ilomielin vartin paikallisjunassa. Varsinkin silloin, kun kotona sijaitsevan työhuoneen seiniä katselee joka tapauksessa vielä neljän jälkeenkin.

Kun vieno ehdotus sushista ei kalaa karsastavaa ystävää kiehtonut, päädyimme testaamaan Mikonkadulla sijaitsevan, trendikkään nuorekasta ilmettä tavoittelevan Meze Pointin. Yhdeksän pikkumezen lounaslautanen näytti epäilyttävän väljältä, mutta osoittautui yllättävän ruokaisaksi. Sitä paitsi mezet - nuo Lähi-Idän tapakset - ovat mitä parhainta kuulumistenvaihtosyötävää, toisin kuin lautasellinen nopeasti jäähtyvää lämmintä ruokaa. Verkkaan atrioitaessa myös moninaisen mukavat maut pääsevät oikeuksiinsa. Terveellisiksikin mezejä väittävät (se, että jälkiruoka päädyttiin nauttimaan Ben & Jerryn dekadentin jenkkihapatuksen muodossa, oli siis tarpeen tilanteen tasapainottamiseksi).

Koska en ole aiemmin maistanut muita kuin kotitekoisia mezejä, en osaa arvioida paikan tasoa suhteessa muihin vastaaviin. Hyvin kuitenkin maallikoille maistui.

2 kommenttia:

Paivi H-K kirjoitti...

"ehdotus sushista ei kalaa karsastavaa ystävää kiehtonut"

Aijai! Sun pitää valita ystävät paremmin! ;D

nimim. sushia ei voi syödä liikaa

Kati Parppei kirjoitti...

Itse asiassa jo parin vuoden ajan aikeissa on ollut sushitalkoiden pitäminen kotikeittiössä. Ehkäpä tässä jonakin viikonloppuna päästään tuumasta toimeen. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan!

Sushi kun on herkkua.