Urosvahvistuksen ollessa reissussa vietän vetistä itsenäisyyspäivää omin nokkineni. Herään hitaasti, hitaammin kuin yleensä. Juoksen sateisella teollisuusalueella ihmetellen, miten harmaata harmaa voikaan olla. Kotiin palattuani raahaan sateeseen vastahakoiset eläimet, jotka inhoavat vatsaan roiskuvaa kylmää kuraa. Minäkin inhoan kuraa, mutta ilahdun jälleen kerran huomiosta, että ulkona on aina enemmän valoa kuin ikkunasta katsoessa luulee. Sen nähdäkseen on mentävä päin pimeyttä, otettava haaste vastaan.
Iltapäivällä sompailen kasaan tenttikysymyksiä ja uusin kirjastolainoja. Syön ohrauunipuuroa. Asetun sohvannurkkaan villashaalin alle lukemaan Antti Karppisen kirjaa Sirppi, vasara ja tähti. Herään tunnin päästä nenä vinossa ja niska puutuneena. Haukottelen, keitän rooibosta ja totean, että teennäinen tarmokkuus saa riittää. Jonottavien ja kättelevien kansalaisten sijaan päätän katsoa kaksi tallennettua jaksoa Saatanaa.
Hyvää syntymäpäivää, Suomen tasavalta. Tämäkin oli hyvä, itsenäinen päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti