Joutaakin jo

Edelliseen viestiin viitaten: satunnaisen matkailijan kannattaa naemma valttaa koppeja ja komeroita muutenkin kuin kirkoissa.

Talla kertaa kyseessa oli torinolaisen vaatehtimon sovituskoppi. Siella allekirjoittanut oli onnistunut kiskomaan ylleen aletangosta loytamansa tuppimaisen retongin, joka houkuttelevalla vedenvihreydellaan sai muistamaan serkkutyton lahestyvat haat. Vetoketjuttoman vaatteen pois riisuminen osoittautui kuitenkin odotettua hankalammaksi ja sain kimpuroida hyvan tovin sokkona, kadet taivasta kohti sojottaen, ennen kuin paasin koltusta eroon (olo oli samanlainen kuin joskus kymmenkesaisena, jolloin sain paahani ryomia jattikokoiseen putkikassiin ja sulkea vetoketjun - onneksi aitini oli samassa huoneessa ja paasti minut pois kuullessaan epatoivoisen ulinani kassista).

Jos olisin joutunut paniikkiin ja aitynyt huutamaan apua, olisi naky voinut pelastaa myyjien ja asiakkaiden paivan. Semminkin, kun fiiniin vaatteeseen yhdistyivat joltisenkin kolhuiset kintut ja jamerat, nahkaiset, miesten mallia olevat vaelluskengat.

Torinolla tuntuu muutenkin olevan vahan nena pystyssa, Vuittonin laukku kainalossa ja Hermeksen huivi kaulassa. Tama on ihan kaunis ja vihrea kaupunki, mutta Genovan vanha osa oli rahjaisine, hamarine kujalabyrintteineen ja vuosisatojen aikana kiveen pinttyneine elamanhajuineen jotenkin sympaattisempi ja helpommin lahestyttava.

Cinque Terren kansallispuisto oli komea, joskin hieman ruuhkainen kokemus. Lahdin liikkeelle Genovasta junalla ennen auringonnousua paastakseni kulkemaan mahdollisimman pitkan huikosen viileaan aikaan. Alkumatkan sainkin kavella itsekseni yrttien ja meren tuoksua haistellen, mutta aamupaivan mittaan kivisille ja kapeille poluille alkoi valua yha enemman vakea. Puoliltapaivin ehdin viidenteen ja viimeiseen kalliokylaan, jossa hetken mielijohteesta vuokrasin pintasukellusvalineet (bikinit olin jo kaukonakoisesti laittanut shortsien ja paidan alle), ostin vahan evasta mukaan ja etsin kiviselta rannalta rauhallisen sopen.

Leppoisa snorklausiltapaiva aalloissa keinuen ja rantakallioiden vedenalaista elamaa vakoillen oli joltisenkin taydellinen loppukaneetti hienolle reissulle (sovituskoppiepisodia ei lasketa). Tasta joutaakin jo vahitellen kotiin torinolaisen hostellin ja milanolaisen lentokentan kautta; huomenillalla toivon mukaan luvassa on kaksi- ja nelijalkainen vastaanottokomitea, sauna ja oma sanky.