keskiviikkona, heinäkuuta 29, 2009

Ei taida kelvata

Ja niin meni heinäkuu. Pari hienoa viikkoa Alpeilla - niistä lisää myöhemmin - ja puolentoista viikon Pohjois-Karjalan turnee. Siinäpä se.

Tänään on vielä edessä siirtymä koirien kanssa Nurmekseen ja perjantaina kotiin. Ei täältä kyllä raaskisi lähteä, kun marjat ovat juuri kypsymässä, ja sekä mustikka- että vattusadosta näyttää tulevan tavallista parempi. Tutuille sienipaikoillekin oli kasvamassa laumoittain sormenpään kokoisia kantarelleja. Aaaah! Mutta olen luvannut jättää väikkärin - kyllä, koko tekstin vihdoin ja viimein - ohjaajan luettavaksi syyskuun alkuun mennessä, eikä hyvä marjasato taida kelvata syyksi lykätä määräaikaa.

Kustantamorintamaltakin tuli lupaavia uutisia, joten nyt on vain huolehdittava oman osuutensa hoitamisesta kunnialla loppuun. Tai ainakin yritettävä. Parhaansa.

1 kommentti:

Päivi H-K kirjoitti...

Otsikkovalintasi oli varsin onnistunut: sydän löi muutaman kerran ylimääräistä, koska ensimmäinen ajatus oli, että väikkäri ei taida kelvata.* Ja sitten kyse olikin joistain himputin marjoista!! Ei saa säikytellä!! :D


* Täysin naurettava ajatus, pahoittelen moista lipsahdusta. :(