Pikkukoira (joka ei nyt niin kauhean pikkuinen enää ole, ainakaan omasta mielestään, kuten kuvasta näkyy) matkusti tiistaina ensimmäistä kertaa junassa Joensuusta Riihimäelle. Olen pyrkinyt ottamaan jokaisen koiran junaan mukaan jo pentuna, ettei sitten aikuisena tarvitse ihmetellä outoa matkustusmuotoa. Jännittävintä taisivat olla kuulutukset, joita piti kuunnella päätä kallistellen. Valtionrautateiden lemmikkipolitiikassa on onneksi siirrytty taas kokonaisiin vaunuihin epäonnistuneen koppikokeilun jälkeen; kuuden toisilleen ennestään tuntemattoman eläimen sullominen omistajineen samaan, pieneen tilaan takasi kosovolaisen letkeän tunnelman moneksi tunniksi.
Väikkäri on vihdoin jätetty esitarkastukseen, mutta vielä ei ennätä huokaisemaan. Työrintamalta tuli parissa päivässä useampikin hyvä uutinen, jotka edellyttävät vikkelää toimintaa ja asioiden saattamista paperille ennen ensi viikkoa. Ehdin jo aloittaa notkistavan rannejumpan vessaharjakädelle muutaman taukovuoden jälkeen, mutta näillä näkymin humanisti saa tehdä ainakin jonkun tovin sitä, mihin on pitkän ja yhteiskunnalle tyyriin koulutuksensa saanut. Kuten useammallekin taholle olen valoisasti todennut, pessimisti ei pety.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti