Taannoiseen keskusteluun blogeista, kirjoittamisesta ja kirjoittamista ylläpitävistä tekijöistä unohtui lisätä, että joskus kaipaan anonyymia blogielämää. Usein mielen päällä on jotakin, jota voisi puida ja pähkäillä blogissa ja toivon mukaan keskustella siitä myös kommentoijien kanssa. Omalla nimellä kirjoittaminen nostaa kuitenkin kynnystä niin aihevalinnoissa kuin syömmennousujen raportoinnissa muutenkin. Ei sillä, etten voisi allekirjoittaa kaikkea, mitä nettiin naputtelen, mutta vedän avautumisiini ehkä himpun verran tiukemman rajan nimellä kirjoittaessani.
Toki olen ruotinut täällä esimerkiksi sielunelämääni melko avoimesti ja tavoilla, jotka eivät kaikilta osin luo kuvaa vaikkapa ihanteellisesta työntekijästä. Kirjoittajana pidän kuitenkin suurempana saavutuksena, jos joku lukija edes joskus kokee saavansa jonkinlaista kaikupohjaa omille kokemuksilleen ja kenties tuntee hetken, ettei ole yksin. Tuskin edes haluaisin ehdoin tahdoin töihin työnantajalle, joka olettaisi minun olevan teflonpintainen ja suorituskyvyltään rajaton kyborgi.
Nyt kun tuli puheeksi, en itse asiassa muista, miksi aloin kirjoittaa omalla nimelläni. Muistaakseni en aivan alussa edes muusta tiennyt. Sitten kokeilin jonkin aikaa anonyymina kirjoittamista, mutta jostain syystä tunsin kuitenkin nimen käytön paremmaksi ratkaisuksi.
Sen verran kylmää laskelmointia ja työminän rakentamista olen viime aikoina harrastanut, että hankin domain-nimen ja avasin työsivut (toivon mukaan muiden kiireiden hellitettyä saan käännettyä nuo myös ulkomaan kielelle/kielille ja viilattua niitä vähän muutenkin). Aiemminhan pidin jonkinlaista esittäytymissivua yliopiston palvelimella, mutta sen ylläpitäminen kävi sen verran mutkikkaaksi, että tein pienen muutto- ja remonttioperaation. Akateemiselle sekakirjoitustyöläiselle käyntikortti verkossa on kuitenkin tarpeen, vaikka kammoaisikin ajatusta itsensä tuotteistamisesta.
2 kommenttia:
Hyvä sivusto: selkeä, johdonmukainen ja asiansa ajava.
Kiitti, Jenni - sivut tosiaan olivat lennossa pystyyn tempaistu viritys, mutta hyvä, jos tällaisenaankin toimivat edes jotenkin.
Lähetä kommentti