Ohi

Ihmisten yksityisyyttä suojatakseni käytin taiteilijan vapautta ja PhotoShopia ja lisäsin karonkkatunnelmiin hieman impressionistista häivettä.

Aivan aluksi haluaisin kiitt... tai ehken sittenkään. Mutta viikon toipumisaika on laannuttanut pahimmat traumat niin, että voin kuvitella palaavani varovasti viime lauantaihin.

Ei tässä ole kyllä ollut aikaakaan kirjoittaa. Eikä olisi nytkään. Mutta jos jotain.

Viime viikon Nyt-liitteessä kirjailija Riikka Pulkkinen totesi kaivaneensa kolmen vuoden ajan itselleen häpeäkuoppaa: "Mun kaltaiset neurootikot näkevät asioiden kääntöpuolet ja varautuvat pahimpaan". Sielunsisar! Minäkin olen suhtautunut suurella epäluulolla kommentteihin, joiden mukaan väitöstilaisuuteni meni hyvin. Itse näen vain takeltelut ja kompuroinnit. Jälkikäteen olen vielä hoksannut pari mokaa - ehei, en kerro, mitä ne ovat - jotka ovat saaneet minut luisumaan toviksi kuopan pohjalle ripottelemaan savea ylleni.

On tosiaan totta, ettei väitöstilaisuuteen voi oikein valmistautua. Olin itse varautunut perustelemaan väitöskirjassani tekemiäni valintoja, kun vastaväittäjä yllättikin minut kyselemällä aivan muita asioita. Ihmismielen toiminta on mielenkiintoista: stressaavassa tilanteessa voi käydä niin, että muistin yläkerroksiin nostetut asiat osaisi selittää etuperin ja takaperin, kun taas kaikki muu sinänsä tuttu aineisto on hautautunut alemmas, josta siihen on yllättävän vaikeaa päästä käsiksi.

Mutta ohi se on joka tapauksessa. Enkä voi sanoa, etten olisi nauttinut siitä jollain tasolla. Vastoin odotuksiani en jännittänyt juuri lainkaan. Väitös itse oli keskustelua enemmän kuin tenttaamista. Vastaväittäjäni oli sangen huomaavainen, eikä jättänyt minua pulaan silloinkaan, kun pääni löi tyhjää. Karonkassa oli mukavaa, etenkin, kun myös vieraat näyttivät viihtyvän - arvon vastaväittäjäni niinkin hyvin, että lähti vasta pikkutunneilla toiseksi viimeisenä vieraana.

Mutta ne kiitokset. Julkisesti kiitin jo avainhenkilöitä, mutta perheenjäseniä ei virallisissa puheissa sovi liikoja ylistää. Siispä kiitän ennen muuta siskoani hienosti onnistuneista karonkkajärjestelyistä. Kuten muutamaan kertaan totesin, ilman häntä olisin päätynyt viemään vastaväittäjän ja kustoksen torigrillille makkaraperunoita syömään. Vaikka karonkka ei ollut mitenkään mittava tai pompöösi, olisi siinäkin ollut järjestelemistä yli omien voimavarojeni ja käytettävissä olevan aikani. Jälki oli tyylikästä ja toimivaa, kuten odottaa saattoi sisareni ollessa kyseessä.

Kiitokset kuuluvat myös kaikille vieraille, jotka tunnetusti tekevät juhlan. Olin iloinen ja liikuttunut siitä, miten moni kollega ja ystävä tuli pitkienkin matkojen päästä juhlistamaan päivää, joka oli pieni askel ihmiskunnalle, mutta allekirjoittaneelle vuosien työn huipentuma.

Lämmin kiitos kuuluu toki myös teille virtuaalikannustajille.

Ja nyt leuka rintaan ja kohti uusia nöyryytyksiä.