Lisäsin tuonne sivupalkkiin muutaman blogin, siitä päivittyminen. Mutta kun kerran täällä ollaan, niin kirjoitetaan jokunen sana.
Ulkona on marraskuuksi sangen rapea keli, kiitos suoraan Siperiasta puhaltavan viiman. Mietinkin koirien kanssa lenkille sonnustautuessani, miten paljon aikaa meiltä pohjoisen asukeilta kuluu kaikenlaiseen talvitouhuiluun. On puettava päälle kerros jos toinenkin ja kuorittava ne pois takaisin sisätiloihin tultaessa (lapsellisilla ja koirallisilla nämä tehtävät luonnollisesti kertautuvat). On tehtävä lumitöitä, raaputettava auton ikkunoita ja hoidettava asumuksen lämmitys kuntoon. Talvella liikkuminenkin tapaa olla hitaampaa kaikilla maata pitkin kulkevilla liikennevälineillä polkupyörästä juniin.
Hitaammassa menossa ei tietenkään ole mitään pahaa. Se on suorastaan suotavaa ja näissä oloissa ikiaikainen tosiasia. Mutta onko kukaan miettinyt, mitä se tekee maamme kilpailukyvylle? Suotuisammissa oloissa elävät lajitoverimme saavat takuulla enemmän aikaiseksi, kun aikaa ei kulu samalla tapaa ark(t)iseen selviytymiseen. Eikö tästä pitäisi saada jonkinlaista EU-tason kompensaatiota?
Toisaalta talvessa eläminen opettaa lapsesta saakka erinäisiä kansalaistaitoja. Tämän näkee vaikkapa vuoristossa. Pidempiä vuorikiipeilyreissuja tehnyt siippani on kertonut, että monilla lämpimämmistä oloista tulevilla, suurilla vuorilla vähän liikkuneilla kiipeilijöillä ei kerta kaikkiaan ole tuntumaa siihen, miten kovassa pakkasessa ollaan ja selviydytään viikko toisensa jälkeen. Saatetaan käyttää vaikkapa käsineitä lapasten ja rukkasten sijaan. Senhän tietää, miten siinä käy. Suomalaisilla - jo lapsina pingviineiksi puetuilla - on kantapään kautta opittu kylmän taju; taito torjua kylmää pukeutumisella sekä tunnistaa palelemisen eri asteet ja toimia niiden mukaan.
Se ei tietenkään sulje pois alituista paleltumavaaraa varsinkin korkealla. Nöyryys on syytä pitää mielessä luonnonvoimien kanssa, eikä kuvitella, että tämähän osataan.
Eikä talvipukeutumisen osaaminen taida olla niin selviö enää muutenkaan. Ikänsä kaupungeissa asuneet, autoilla kouluun ja harrastuksiin kuljetetut eivät välttämättä ole koskaan joutuneet kylmän haastamiksi: lämmin sisätila on ollut aina lähellä.
5 kommenttia:
Niin, kyllä tuo kylmien maiden "hitaus" kompensoituu nopeasti niiden maiden asennemaailman "nopeudella" - suotuisammissa oloissa elävät lajitoverimme eivät taatusti saa enempää aikaiseksi vaikka sitä aikaa ei kulukaan pukeutumiseen ja autojen rapsuttamiseen. Kokemusta on. Huomenna ehtii, tai ehkä ylihuomennakin.
Haha! Niin se varmasti menee. Aika tapaa kulua jokaisella johonkin, kellä mihinkin.
Olen muuten hoksannut onnettomien vaihto-opiskelijoiden sinnittelyä seuratessani, että lumessa kävelykään ei suju luontaisesti - itse sitä ei vain tule tavallisesti edes ajatelleeksi.
Sotkamon korkeudella varttuneena pidän aina mukavuutta ja lämpöä kauneutta tärkeämpänä. Tästä talvesta aion selvitä rokserin anorakilla, joka pitää tuulen. Alle ensin alusvaatteet ja sukkahousut, sitten lämpökerrasto ja fleece ja ennen kuorta vielä villapaita. Päälle pistän vielä toppaliivin.
Haaveilen sellaisesta Navaronen tykit -lammasliivistä. Sepä olisi kauniimpi kuin toppaliivi.
Niin sitä vaan, että mulle voi vapaasti tulla päivittelemään sitä, miten suomalaiset naiset ovat epäviehättäviä. Mutta tavataan ulkona.
Yliopistokaupungissa pääsi vuosittain todistamaan uuden vaihto-oppilaserän saapumista tammikuussa. Tammikuussa on usein pakkasta. Ainakin Itä-Suomessa. Paljon. Sitä aina mietti, mitä eteläeurooppalaisten vaihtareiden päässä pyöri heidän laskeutuessaan junasta tai lentokoneesta liki kolmenkymmenen asteen pakkaseen. Tervetuloa Suomeen.
Jenni, minäkään en suostu tinkimään lämpimyydestä. En suostunut nuorempana, ja vielä vähemmän nykyisin. Merinovillainen Devoldin kerrasto ja toppahousut ovat must. Kunnon karvahattu on vielä hakusessa; en ole saanut aikaiseksi tuoda sellaista edes Venäjältä, kun en ole löytänyt mieleistäni (sellaista korvaläpällistä).
Lähetä kommentti