Pagistaanin virallinen joulutoivotus jäi tänä vuonna väliin, mikä kertonee jotakin jouluun rauhoittumisen tasosta tässä valtakunnassa. Joulunpyhät olivat taas kovin lyhyet, mutta vietimme ne tuttuun tapaan Pohjois-Karjalassa. Körysimme sinne miten kuten torstaina asiat viime tingassa hoidettuina ja palasimme eilen sunnuntaina kotiin.
Toivon siis, että kaikilla oli hyvä joulu, ja että uudesta vuodesta tulee kaikin puolin antoisa.
Apropos uusi vuosi. Kun nyt vuoden vaihteessa joka tuutista aletaan taas tuupata "joulukilojen" pudotusohjeita ja kitukuuria jos jonkinlaista, kannan pyytämättä korteni kekoon. Nakatkaa ihmekuureilla ja grammavaaoilla vesilintua!
Pagistaanin virallisia terveysteesejä ei listata "tehkää näin"-paasaushengessä, vaan ainakin täällä ja näillä geeneillä vuosien myötä toimiviksi havaittuina linjoina. Tiedän, ei se niin helppoa ole. Pois se minusta, että niin väittäisin. Mutta periaatetasolla se on aika yksinkertaista: joka suupalaa ei tarvitse kytätä tai laskea kaloreita tai askeleita.
Hyvää ruokaa riittävästi, muttei liikaa. Syöminen on mukavaa ja ruoasta pitää nauttia. Säännöllinen ruokailu närppimisten sijaan. Kasviksia ja hedelmiä paljon. Pehmeitä rasvoja tarpeeksi, samoin valkuaista. Näistä ei kannata tinkiä. Viljatuotteet, peruna ja riisi taas sopivat energiansaannin säätelyyn kulutuksen mukaan: jos liikkuu vähän, ei kannata tankata tärkkelystä kuin kestävyysurheilija.
Arkena askeettisemmin, viikonloppuna vapaammin. Kaikkea voi syödä, mutta kohtuudella. Arjen ei tarvitse olla yhtä juhlaa. Juhlissa taas ei kaloreita lasketa, eikä tarvitsekaan, jos kokonaisuus on balanssissa.
Ruumiinliikuntoa riittävästi. Ihminen on tehty liikkumaan. Use it or lose it. Ei kannata odottaa sohvalla inspiraatiota "aloittaa liikunta", koska sitä ei koskaan tule. Joka päivä edes vähän jotakin, kevyesti tai raskaammin kunnon mukaan. Mielellään ulkona, niin aivokin saa happea. Lihaskunto on kultaa kalliimpi. Siitä kannattaa pitää huoli tavalla tai toisella läpi elämän. Se elämä on mukavampaa, kun jaksaa tehdä monenlaisia asioita.
Yöunista ei kannata pidemmän päälle tinkiä. Se on kuin ottaisi pikavipin: korko kasvaa nopeasti huimiin lukemiin.
Rutiini on ystävä. Pätee niin syömiseen, liikkumiseen kuin nukkumiseenkin. Rutiineja sorsitaan suotta. Ne auttavat arjessa (ja ovat etätyöläiselle elinehto). Välillä voi olla spontaani ja boheemi Ellun kana, mutta pääsääntöisesti palikat kannattaa pitää kasassa.
Rutiineista voi livetä, muttei koko ajan. Nytkin syön piparia joulutortun jälkkärinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti