Lomista ja lantuista

Tänä keväänä olen ollut väsyneempi kuin aikoihin, ehkä koskaan. Aamut ovat touko- ja kesäkuussa tuntuneet samanlaisilta kuolleista heräämisiltä kuin syvimmän kaamoksen aikaan. Normaalistihan en keväisin ja kesäisin pysty nukkumaan juuri kuutta, seitsemää pidempään. Nyt voisin nukkua miten pitkään vain, mikä tuntuu oudolta.

Ehkä osin tästä syystä olen myös ollut hieman tavallista happamampi, kun ihmiset ovat kyselleet, koska aion pitää lomani. Alun perin olin ajatellut, että tänä kesänä, väitöskirjaurakan jälkeen, minulla olisi niin sanotusti varaa pitää se "oikea" loma, jota en ole vuosikausiin - no, oikeastaan koko aikuisiällä - pitänyt. Mutta jotenkin tässä on käynyt taas niin, että tietyt asiat on saatava tehtyä tiettyyn aikaan mennessä, meneillään oleva rahoitusjakso ei kanna pitkälle, heti syksyllä ovat edessä tärkeät jatkohaut - ja lopputuloksena on, että ajatus kuukauden totaalitauosta on liki mahdoton. Menetetty aika kun pitäisi maksaa jotenkin takaisin.

Älytöntähän tämä tavallaan on. Ihan kuin minun työni olisivat oleellisen tärkeitä yhteiskunnan toiminnan kannalta. Mutta juuri se, etteivät ne sitä ole, ajaa tilanteeseen, jossa on herkeämättä taktikoitava ja yritettävä varmistaa mahdollisuus noiden töiden tekemiseen myös tulevaisuudessa.

Ehkä ne, jotka lopulta pärjäävät näissä kisoissa, ovatkin niitä, jotka ovat riittävän organisointikykyisiä ja kovapäisiä pitääkseen lomansa tilanteessa kuin tilanteessa?

Tai päinvastoin - ehkä pärjääjät eivät pidä vapaata edes viikonloppuisin tai iltaisin, vaikka olisi talo maalattavana ja muu elämä elettävänä?

Ehkä. Ehkä siirryn jossain vaiheessa viljelemään lanttuja. Joskin luulen, että lanttupelloillakin rehottavat nykyisin byrokratian juolavehnä ja markkinatalouden savikat. No rest for the wicked.

Toisaalta on niinkin, että kotona työskentelevänä tutkija-kirjoittajana pystyn itse säätelemään ajankäyttöäni arjessa keskimääräistä paremmin. Se tietysti auttaa - voi liu'uttaa työaikaansa tai hoitaa päivän muita asioita. Esimerkiksi siippani lienee monin verroin loman tarpeessa - ja luvalla sanoen alkaa näyttääkin siltä.

Yhtä kaikki, kaksi viikkoa repun kantamista Alpeilla saa taas toimittaa kesäloman virkaa. Ja hyvin se sitä toimittaakin, ei silti (asioita suhteuttaa myös se, että esimerkiksi Amerikassa tai Japanissa kahdenkin viikon loma on harvinaista luksusta). Nimittäin se, mitä tarvitsisin, olisi loma omasta päästäni, ja se olisi vähän vaikeammin toteutettavissa oleva juttu ainakin tällä mentaalisella kokoonpanolla. Lähimmäksi tavoitetta pääsee juuri vaellusreissun tapaisella fyysisellä rutistuksella.

Tosin tänä kesänä myös ajatus alppipatikasta sisältää haaveen, että sitä ennen voisi nukkua viikon. Ja sen jälkeen voisi käyttää vielä toisen mokoman toipumiseen.