Bedlingtoninterrierin rotukuvauksessa sanotaan, että "bedlingtonissa on älykkyyttä, joka voi yllättää kokeneenkin omistajan". Ainakin kekseliäisyyttä löytyy, kun vain motivaatio on kohdallaan.
Ostin joskus viime viikolla ison pussillisen puruluita. Kaupasta tultuani jätin ne keittiön lipaston päälle. Siitä Juri ne itse hoksasi, eikä sen jälkeen malttanut keskittyä mihinkään muuhun, vilkuili vain lipastoa, kunnes sai haluamansa. Jossain vaiheessa puruluupussi siirrettiin olohuoneen kaappiin - koirien sitä ilmeisesti huomaamatta. Olemme siis vanhempien kesäpaikalla, missä puruluita ei säilytetä missään määrätyssä paikassa, toisin kuin kotona Riihimäellä.
Tänä iltana istuin keittiön pöydän ääressä lukemassa. Huomasin, että Juri toimitti kovasti jotakin asiaa: se tarjosi minulle kerta toisensa jälkeen ikivanhaa, virkaheittoa puruluunnysää, jonka oli kaivanut lelukopasta ja katsoa tapitti herkeämättä. Jossain vaiheessa kysyin siltä, mitä se oikein halusi. Innoissaan se meni ja hyppäsi lipastoa vasten kurkkien sen päälle (missä ei siis säilytetä vakituisesti mitään koiria kiinnostavaa). Sitten se palasi tuijottamaan minua. Toistin kysymyksen: sama reaktio.
Siinä vaiheessa tajusin, mistä oli kyse. Kun menin olohuoneen kaapille ja otin puruluupussin esiin, riemu oli rajaton. Selvästi olin osunut arvauksessani oikeaan.
Ilmeisesti koira siis muisti, että viime viikolla lipaston päällä oli ollut puruluupussi. En usko, että se kuvitteli enää siinä sellaista olevan - näkihän se asianlaidan itsekin. Mutta yrittäessään välittää tärkeänä pitämäänsä viestiä minulle se mitä luultavimmin osasi hyödyntää muistikuvaansa.
Ihan hyvä saavutus pieneltä koiraeläimeltä.
3 kommenttia:
Ihana!
Kyllä! <3
Kuulostaa meidän pojalta. Vaihdetaan vain puruluun tilalle lelu/laku/ruisleipä.
Lähetä kommentti