Yet with the woes of sin and strife
the world has suffered long;
beneath the angel-strain have rolled
two thousand years of wrong;
and man, at war with man, hears not
the love-song which they bring:
O hush the noise, ye men of strife,
and hear the angels sing.
Pidän sekä laulamisesta että vanhoista kirkoista, joten ei liene yllätys, että olen nyt joulun alla innolla osallistunut lähialueen hulppeissa katedraaleissa järjestettyihin carol service-tapahtumiin. Järjestetään niitä pienemmissäkin kirkoissa, mutta Elyn ja Norwichin keskiaikaisten katedraalien ohjelmat ovat osuneet sopivasti yksiin allekirjoittaneen aikataulujen kanssa.
Käytännössä tapahtumat ovat vähän niin kuin "Kauneimmat joululaulut"-sessiot Suomessa, mutta kappaleiden välissä luetaan pätkiä evankeliumista ja mukana on myös pappi. Joitakin lauluja esittää vain kuoro, mutta enimmäkseen kaikki saavat päästellä sen mikä keuhkoista lähtee.* Onhan se juhlavaa ja virittää mielen jouluisaksi maailman synkistä uutisista huolimatta.
Sinänsä hauskaa, että carol tulee vanhan ranskan sanasta carole, ja on tarkoittanut lähinnä piiritanssia. Nykyisin se on vakiintunut tarkoittamaan pääosin hengellisiä joululauluja, tosin mahtuu mukaan kepeämpääkin ainesta. Tanssi on tainnut kuitenkin pudota matkasta pois.
Suuntaan ensi viikolla Suomeen, mutta jos viettäisimme joulun täällä, pitäisi ehkä vyöttää kupeensa ja valmistautua Cambridgen joulurituaaliin, eli jonottamiseen legendaarisen King's Collegen legendaarisen kuoron legendaariseen Nine Lessons and Carols-joulukonserttiin - tai palvelushan sekin on. Jonottaminenkin on legendaarista, koska jos haluaa paikan kappelin etuosasta, on paikalla syytä olla jo kolmelta jouluaaton vastaisena yönä - itse palvelus on kolmelta iltapäivällä. Jos paikka taaempaa kelpaa, yleensä riittää, jos jonottamaan menee ennen aamuyhdeksää.
Israelilainen ystäväni viettää joulun täällä ja koska hänelle kyseessä on ensimmäinen kosketus kristillisiin jouluperinteisiin, aikoo hän tiedonhaluisena myös tehdä kaikkensa päästäkseen konserttiin avomiehensä kanssa. Tulee olemaan mielenkiintoista kuulla, miten kävi.
Meille muille löytyy maistiaisia vaikkapa täältä. Ja itse tapahtumahan radioidaan ympäri maailman; en tosin ole varma, esitetäänkö se Suomessa televisiossa vai radiossa.
*Osallistuminen tutulla kielellä on mukavaa vaihtelua siksikin, että syksyn mittaan olen käynyt - silloin
kun olen käynyt - lähinnä kreikankielisissä palveluksissa, enkä ymmärrä
lauletusta muuta kuin Kyrie eleison. Moskovan patriarkaatin alainen seurakunta
järjestää kyllä englanninkielisiäkin vigilioita ja liturgioita, pitänee suunnata kevätpuolella niihin.
lauantaina, joulukuuta 15, 2012
maanantaina, joulukuuta 10, 2012
Zingiber officinale
Mitä eilen moittimaani ilmastokokouksen antiin tai sen puutteeseen tulee, Ville Niinistö on näemmä keskimääräistä optimistisempi tulevaisuuden suhteen, ainakin, jos moniin muihin analyyseihin vertaa. No niin. Aika näyttää. Toki soisi, että Suomessakin osattaisiin nyt hypätä uuden energiateknologian kehittämisen kelkkaan (ja saataisiin kenties samalla työpaikkojen määrä nousuun).
Allekirjoittaneen äreys ihmiskuntaa kohtaan selittynee osin lentsuisella ololla. En edes muista, koska viimeksi olen flunssan pitänyt - yli vuosi sitten joka tapauksessa - joten osaan lienee tyytyminen nurisematta ja kiitollisena siitä, että on taas saanut olla pitkään rauhassa niistämiseltä.
Pagistaanin suosikkihoito alkavaan flunssaanhan on nukkuminen: jos vain mahdollista, kannattaa vuorokauteen mahduttaa unta ja lepoa niin paljon kuin pystyy (koiranlenkitystä raskaampi liikunta saa samaten jäädä tauolle). Jos on jomotuksia tai kurkkukipua, illalla napattu särkylääke tainnuttaa tehokkaasti yöksi, jolloin kropan oma puolustusjärjestelmä saa työskennellä häiriöttä. Hyvin usein pöpö talttuu tällä reseptillä kehittymättä edes kunnon nuhaksi.
Tällä haavaa kirjantekeleen oikoluku ja pari muuta urakkaa painavat kuitenkin päälle niin, ettei mitään kolmen tunnin päiväunia ole vara ottaa, vaikka työhuoneelle jättäisikin menemättä. Niinpä uutena kotikonstina Pagistaanissa on kokeiltu inkivääriä (Zingiber officinale). Maistuu se ainakin hyvältä ja lisää nesteiden saantia, vaikkei rhinoviirukselta kokonaan kärsää taittaisikaan. Juomaohje, josta mukailin oman versioni, löytyy täältä.
Otetaan siis tuoretta inkivääriä, sitruuna, hunajaa, kattila ja litran verran vettä. Raastetaan tai paloitellaan inkivääriä parin sentin pala kattilaan, lisätään vesi, kiehautetaan ja annetaan hautua kymmenisen minuuttia kannen alla. Sitten tiristetään sekaan noin puolen sitruunan mehu, maustetaan hunajalla ja annetaan seistä vielä tovi.
Lopuksi liemi siivilöidään vaikkapa termospulloon, jos sellainen on saatavilla. Särvitään päivän mittaan, lämmitetään tarvittaessa ja kun loppuu, tehdään lisää.
Kun nyt keittelyn makuun on päästy, voi lisäksi kiehauttaa reilun kattilallisen tomaattipohjaista linssisoppaa ja lisätä siihen runsaalla kädellä valkosipulia, jos ei ole seuraavana päivänä hammaslääkärikäyntiä tai muuta lähikontaktia lajitovereihin. Siitä riittää evästä useammaksikin päiväksi, jos lentsu kaikesta huolimatta iskee eikä ruoanlaitto nappaa.
Kuva on lainattu täältä.
Arpa on heitetty
Ihmettelin, miten vähän huomiota kokous sai, kun ajattelee sen merkitystä koko maapallon elämän kannalta. Linnan juhlat ja Englantiin odotettava kuninkaallinen vauva ovat toki inhimillisesti kiinnostavampia aiheita. Ja hauskempia. Ei kukaan - en minäkään - haluaisi ajatella ihmistä suurempia, ikäviä asioita, vieläpä näin joulun alla. Talouskriisi menee sillä rajalla; sen osalta media onkin tehnyt tunnollista raportointityötä.
Sitä paitsi ainahan voi toivoa, että tutkijat ovat väärässä ja koko ilmastonmuutos pelkkää propagandaa, suuri salaliitto, jolla viherdespootit ajavat maailmanhallituksen perustamista. Ainakin keskustelupalstojen nojatuolitiedemiehet tuntuvat olevan vankasti sitä mieltä. Ennemmin tulee uusi jääkausi. Nytkin on mittarissa pakkasta, eh eh.
Mutta tutkijayhteisössä vallitsee ymmärtääkseni vahva konsensus siitä, että Dohan lepsuilun myötä peli on käytännössä menetetty: näillä eväillä ei tule olemaan mahdollista rajoittaa maapallon keskilämpötilan nousua kriittiseen kahteen asteeseen. Mitä tästä seuraa, jää nähtäväksi. Osmo Soininvaaran skenaario on yksi näkemys siitä, mihin Suomessa olisi nykytietämyksen valossa syytä varautua.
Tunnisteet:
jurputus,
lainat,
yhteiskunta,
ympäristö
keskiviikkona, joulukuuta 05, 2012
Paholaisen ahteri jäi näkemättä
Niin vaihtui marraskuu joulukuuksi hiljaa ja huomaamatta. Vaikea uskoa, että syksy on kohta mennyt, ja jo kahden viikon päästä lähden Suomeen joululomalle. Tai eihän tuo liki kolmiviikkoinen reissu pelkkää lomailua ole. Luvassa on kaikenlaista kuohuttavaa, kuten julkisen opetusnäytteen antaminen Venäjän historian dosentuuria varten.
En tosin tiedä, kannattaako näistä dosentuuriasioista näinä päivinä huudella, etenkään, jos ne jotenkin liittyvät itänaapuriin. Eikä dosentti muutenkaan enää niin merkittävä titteli ole. Mutta onpahan sitten matkassa sekin - siis olettaen, että opetusnäyte hyväksytään.
Pagistaan hiljeni taas tuokioksi, kun sain miehen kylään puoleksitoista viikoksi. Eihän se kirjoittamista estä, mutta kun niin sanottu vapaa-aika on muutenkin kortilla, hyvä seura voittaa koneella istumisen. Viikonloppuna tuli lisääkin vieraita Tampereelta ja kivaa oli. Kiitos Joensuuhun koirainhoidosta, joka mahdollisti nämä(kin) kinkerit.
Tätä lyhyttä yleiskatsausta seuraa virallinen retkiraportti. Edellisenä viikonloppuna pakkasimme siipan kanssa reput ja suuntasimme Peak Districtin kansallispuistoon Keski-Englantiin. Parin päiväretken yhteissaldoksi kertyi noin 35 kilometriä. Teltan jätimme suosiolla kotiin; telttailulle on aikansa ja paikkansa, mitkä eivät ole marraskuu ja Englanti. Bed and Breakfast-majoitus on sesongin ulkopuolella halpaa, eikä voi kieltää, etteikö oikeassa sängyssä nukkuminen tuntuisi ylelliseltä patikkapäivän päätteeksi.
Peak Districtin alue muistuttaa hauskasti niin Alppeja kuin Lappiakin. Jälkimmäinen tulee mieleen jänkämäisistä kanervanummista ja käkättävistä riekoista, ensin mainittu taas laaksojen pikkukylistä. Alppien jyhkeät vuoristosolat sekä toisaalta tuntureiden syrjäinen karuus kuitenkin puuttuvat; näkymät on kesytetty kulttuurimaisemaksi vuosisatoja sitten. Alueelta löytyy rautakautisia linnoituksia, ja jo roomalaiset hoksasivat rinteiden lyijyvarannot.
Brittiläisissä kansallispuistoissa on kuitenkin paljon mukavia ominaispiirteitä. Yksi on se, ettei pubiin ole koskaan pitkä matka. Paitsi ehkä Skotlannissa.
Koska syksy oli sateinen, ei alueen lukuisiin luoliin ollut asiaa. Pyrkiydyimme uteliaina tutkimaan kuuluisaa Paholaisen ahteria - paikallisittain Devil's Arse - mutta sinne ei ollut menemistä tulvimisen vuoksi. Kuten siippa totesi, Luojan painepesurissa ei kuitenkaan ollut vikaa. Sunnuntaina saimme tuta sen voiman, kun aamupäivän satoi ja tuuli vaakasuoraan. Puolilta päivin kuitenkin kirkastui - tuuli tosin jatkui niin navakkana, että siihen saattoi mukavasti nojata - ja muutenkin sää oli ajankohtaan nähden mitä kelpoisin.
Vihtahousun peräpuolen lisäksi hampaankoloon jäivät kiipeilyasiat: Peak Districtin alueella on noin 10 000 kalliokiipeilyreittiä, mikä on suomalaisittain aivan käsittämätön määrä. Tuumasimme kuitenkin, että ajankohdan ja todennäköisesti sangen vaihtelevan sään vuoksi on parempi keskittyä patikointiin ja jättää köysi teltan kaveriksi kotiin. Tällä kertaa.
Tunnisteet:
englanti,
ilot,
kiipeily,
kuvat,
reissut,
retkeily,
sukulaiset,
työ,
vuodenajat,
yliopisto
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)