Screwtapen kirjeet

Olen suuresti nauttien lukenut C. S. Lewisin (1898-1963) kirjaa The Screwtape Letters. Letters from a Senior to a Junior Devil. Lewishan on tunnettu paitsi kirjailijana ja kirjallisuudentutkijana, myös filosofina ja teologina - joskaan viimeksi mainittuun hänellä ei ollut varsinaista koulutusta.

Vuonna 1942 ilmestyneessä kirjassa siis Screwtape-niminen piru kirjoittaa Wormwood-veljenpojalleen ohjeita ihmisten käsittelyyn. Lewis pistää parastaan mustan huumorin saralla ja osoittaa rahkeensa - sanoisinko - pirullisen hyvänä ihmistuntijana.

Tässä pikaisesti kääntämässäni pätkässä Screwtape opastaa Wormwoodia, miten "potilaan" ja tämän äidin keskinäisiä suhteita voi sorkkia huonompaan suuntaan (tämä ei tokikaan ole mikään äitienpäivän kannanotto).

Kun kaksi ihmistä on elänyt saman katon alla vuosikaudet, käy yleensä niin, että molemmilla on äänensävyjä ja ilmeitä, joita toinen pitää liki sietämättömän ärsyttävinä. Työstä tätä eteenpäin. Tuo potilaasi tietoisuuteen hänen äitinsä tietty kulmakarvojen kohotus, jota hän oppi inhoamaan jo lapsena ja anna hänen pohtia tämän inhoamisen syvyyttä. Anna hänen olettaa, että äiti tietää ilmeensä ärsyttävyyden ja käyttää sitä nimenomaan ärsyttääkseen - jos teet työsi hyvin, potilas ei ymmärrä olettamuksensa äärimmäistä epätodennäköisyyttä. Äläkä tietenkään anna hänen epäillä, että hänellä itsellään olisi vastaavia äänensävyjä ja ilmeitä, jotka yhtä lailla ärsyttävät hänen äitiään. Koska hän ei voi nähdä tai kuulla itseään, tämä on helposti hoidettu.

Sivistyneessä elämänmenossa kotoinen viha ilmaistaan yleensä sanomalla asioita, jotka vaikuttaisivat sangen harmittomilta paperilla (sanat itsessään eivät ole loukkaavia), mutta äänensävy tai sanomisen hetki on sellainen, että ne ovat melkein kuin lyönti kasvoihin. Pitääksesi tätä peliä yllä sinun ja Glubosen* tulee huolehtia siitä, että molemmat näistä typeryksistä harjoittavat eräänlaista kaksinaismoralismia. Potilaasi tulee vaatia, että hänen sanomisensa otetaan sellaisina kuin ne ovat samalla, kun hän itse tulkitsee yliherkästi kaikki äitinsä sanomiset niin äänensävyn, viitekehyksen kuin epäiltyjen tarkoitusperienkin osalta. Äitiä tulee kannustaa toimimaan samoin poikansa kanssa. Näin jokainen riita päättyy siihen, että kumpikin on vakuuttunut, tai ainakin melkein vakuuttunut, omasta viattomuudestaan. Tiedäthän: "Kysyin häneltä ainoastaan, koska on päivällinen, ja hän sai raivokohtauksen". Kun tämä tapa on vakiinnutettu, teillä on käsissänne ilahduttava tilanne, jossa ihminen sanoo asioita yksinomaan loukatakseen, mutta kokee toisen loukkaantumisen vääryytenä itseään kohtaan.

*Glubose on piru, joka on "vastuussa" kyseisestä äidistä.