Liksomin kirjasta pidin yhtä kaikki. Vaikka olin vasta kahdeksanvuotias Neuvostoliitossa käydessäni, ehdin 90-luvun siirtymäkaudella reissata junalla pitkin poikin Venäjää, asuakin siellä yhden syksyn sekä vähän ennen vuosituhannen vaihdetta viettää vielä kuukauden Moskovassa. Niinpä Siperian-junan karheista tunnelmista löytyi paljon tuttua ja lisäksi sellaista, joka oli helppo kuvitella omien kokemustensa jatkeeksi.
Aseman kello löi kolmannen kerran ja juna heilahti liikkeelle. Öljykaupunki nousi hehkuvan kirkkaassa pakkasauringossa leijumaan pelkkinä kerrostalojen kattoina ja lipui hiljalleen yhä korkeammalle, kohti taivaankantta. Juna kiisi ohi kylmenevien neuvostokylien, asutuskeskusten, nimettömien kaupunkien esikartanot jäivät taakse. Kaukaisesta hytistä lipui iskelmämusiikkia.
Kun nyt kirjoista puhe on, mainittakoon myös, että Hilary Mantelin kiitetyn Wolf Hallin yhtä kiitetty jatko-osa Bring Up the Bodies lunasti odotetusti ensimmäisen osan lupaukset. Romaani kuvaa vuoden 1535 tapahtumia kertoen hyytävästi, miten Thomas Cromwell onnistui sompailemaan Anna Boleynin pois kuninkaan uuden mielitietyn Jane Seymourin tieltä (ja saman tien tietysti pois päiviltä). Synkkiä pilviä alkaa kuitenkin kerääntyä myös valtiomies Cromwellin nerokkaan pään päälle.
Siitä, mitä mainitulle päälle lopulta tapahtui, tulee epäilemättä yhtä seikkaperäisesti kertomaan trilogian kolmas osa, jonka ilmestymistä täällä kaunokirjallisella perähikiälläkin jo innolla odotellaan.
4 kommenttia:
Ite varaan kiinnostavat uutuudet aina heti kun niistä kuulen, koska muuten ne unohtaa. Sieltä se oma vuoro jossain vaiheessa tulee. Hytti nro kuutosen olin tosin saanut joululahjaksi silloin kun se tuli. Ite en siitä kauheesti piitannut. Ehkä se oli liian lyhyt, että olisin ehtinyt tunnelmaan mukaan.
Ehkä tuo pitäisikin opetella, varauskäytäntö. Jos olisi yhdellä paikkakunnalla tarpeeksi pitkään oloutuakseen kunnolla myös kirjaston käyttäjäksi...
Miten ihmeesä ehdit tehdä tuon kaiken, mitä olet kertonut tekeväsi??! Taitaa sinun vuorokaudessasi olla enemmän tunteja kuin meidän tavisten. :)
Kaiken? Mihin arvon anonyymi mahtaa viitata? Silkkaa harhaa yhtä kaikki! Allekirjoittaneen vuorokaudesta reilu osa nimittäin menee ihan vain aikomiseen, ihmettelyyn, hukassa olevien asioiden etsimiseen ja yleiseen jahkailuun.
Samaa kysymystä olen kyllä itse miettinyt eräiden oikeasti aikaansaapien kollegoiden ja tuttavien osalta. Että miten ihmeessä ne tuon tekevät... Perheellisiäkin vielä ovat.
Myös päivitystiheys kannattaa ottaa huomioon; jos jossain postauksessa intoudun listaamaan tekemisiäni ("laiska töitään luettelee"), ne ovat yleensä yhteenvetoja pidemmältä ajalta.
Lähetä kommentti