Istun kotona pölyisessä työhuoneessa - tämäkin pitäisi käydä läpi, ja kaikki nuo kirjat ja paperit - ja koetan kutsua itseäni kokoon. Yksi pala jäi Englantiin, eikä taida sieltä takaisin tulla, toinen harhailee itäsuomalaisten järvien rannoilla ja kolmas tarpoo eksistentiaalisessa rämeessä ajan ja paikan tuolla puolen. Ole tässä nyt sitten.
Mutta rutiinieläimyys auttaa. Kun saan arkirytmin asetettua ja siihen riittävästi unta ja liikuntaa, pääsen miten kuten kiinni päivien kulkuun paikasta riippumatta.
Kyllä se tästä. Kunhan muistaa hengittää ja katsoa ulos. Ikkunasta ja ennen muuta itsestään. Silloin ei niin haittaa, vaikkei aivan koossa olisikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti