maanantaina, huhtikuuta 21, 2014

Kristus nousi kuolleista

Totisesti nousi! Ortodoksisen tervehdyksen myötä toivottelen jälleen hyvää pääsiäistä itse kullekin vakaumuksesta riippumatta, vaikka arki jo kolkutteleekin ovella.

Pagistaanissahan tuo arki on allekirjoittaneen ja koirien osalta siirretty nyt Pohjois-Karjalaan. Edes takaisin reissaamiseen ehdin väsyä jo puolessa vuodessa. Pää ei pysynyt muutoksissa mukana, vaan seurasi perässä aina päivän tai pari jäljessä.

Sitä paitsi tutkimustyö on taas siinä vaiheessa, jossa tarvitaan kirjoitusrauhaa ilman kasvavien kirjakasojen säännöllistä retuuttamista puolen Suomen halki.

Siippa pitää vielä taloa Etelä-Suomessa ja pyörittää omaa sorviaan Helsingissä, eli laumamme diaspora jatkuu toistaiseksi. Eihän tämä mikään ihanteellinen tilanne ole, mutta meillä on harjoitusta. Matkaa on yhtä kaikki vähemmän kuin Suomen ja Iso-Britannian välillä; viikonloppuvisiitit puolin ja toisin onnistuvat paremmin.

Ei kommentteja: