Tovessah nouzi!

Kristos nouzi kuollendoist! Tovessah nouzi! Eli hyvää pääsiäistä kaikille.

Pagistaanissa on vähitellen heräilty kevääseen talvihorteesta; saimme jopa aikaiseksi käväistä pienellä kevätreissulla etelässä (Helsingissä ja Tallinnassa). Siitä(kin) ehkä jossain vaiheessa lisää.

Viime aikojen helpottavin uutinen oli, että kirjakäsikirjoitukseni hyväksyttiin julkaisuun varsin myönteisin lausunnoin. Työstän sitä vielä jokusen kuukauden, mutta kustannussopimus on jo tehty. Asioita epäilemättä sujuvoitti se, että Brill Academic Publishers on julkaissut minulta jo yhden kirjan; jokainen käsikirjoitus tietysti arvioidaan omilla ansioillaan, mutta yhteys oli olemassa ja kustantajan taholta kai jonkinlainen luotto siihen, että urakka hoidetaan loppuun. Kävi akateemiselle uralleni miten kävi, ainakin tämä viime vuosien projekti saanee kunniallisen päätöksen.

Tietoisuus

Tässä räntäsateisina maaliskuun alkupäivinä ja Suuren paaston keskivaiheilla satuin lukemaan terapeutti Tommy Hellstenin tuoreen haastattelun. Siinä hän sanoi jotakin, mitä olen itsekin yrittänyt joskus selittää omaan maailmankatsomukseeni liittyen, mutta epäilemättä epätäsmällisemmin. "Uskovaisuus" ja "uskossa oleminen" käsitteinä saavat minulta joka tapauksessa aina niskakarvat pystyyn.

Voimme oikeutetusti kysyä: onko Hellsten tullut uskoon? Mies itse vierastaa uskovainen-sanaa ja puhuu mieluummin tietoisuudesta.
- Minulle uskovaisuus tulee jotenkin lähelle uskottelua. Siinä ihminen itse luo uskonsa, kun taas tietoisuus on enemmän tietämistä. Se on eräänlaista uskoon upotettua tietämistä ja syvään kokemukseen perustuvaa vakuuttuneisuutta.
- Kun olet tietoinen, sinun ei tarvitse vakuuttaa tai käännyttää ketään vaan olet rauhallisesti läsnä siinä, minkä tiedät olevan totta. Levollinen oleminen on vakuuttavampi viesti uskosta kuin uskosta jankuttaminen.

Tähän liittyy tietysti myös sen ymmärtäminen, että mikä minulle on totta - jonka siis jollakin tietoisuuden tasolla tiedän olevan totta - ei ole sitä välttämättä millään muotoa toiselle, eikä se selittämällä sen todemmaksi muutu. Selittämällä voi toki välittää tietoa kokemuksesta, muttei koskaan kokemusta itsessään, ja niinpä usein on paljon viisaampaa vaieta omista totuuksistaan kuin selittää niitä.

Ja aivan erityisesti silloin, jos selitystä ei edes pyydetä.

Varoitusvaloja ja talvilintuja

Pyrstötiaisia talipallojen kimpussa.

Allekirjoittaneen psykofyysiseen kojelautaan on viimeisen vuoden mittaan syttynyt varoitusvalo jos toinenkin. Tietäähän sen, miten siinä käy, jos niitä ei ehdi, viitsi tai tohdi huomioida. Lopulta kone alkaa yskähdellä ja on pakko pysäyttää tien laitaan miettimään, mistä on ylipäänsä tulossa ja minne menossa, ja miten ongelmat korjataan.

Luvatuista töistä ei lopen uupunutkaan pätkätutkija voi tinkiä - jos suinkin tolpillaan tai edes istuallaan pysyy - ja kustantamoillakin on omat odotuksensa aikataulujen suhteen. Myös eläimet on hoidettava, vaikka miten väsyttäisi. Niinpä päätin keventää arkeani pitämällä hieman taukoa sosiaalisesta mediasta.* Se, että huomiotaan hajottaa jatkuvasti eri suuntiin, ei ainakaan vähennä ongelmia keskittymisen, työmuistin ja jaksamisen kanssa.

Palaan tähän aiheeseen ehkä jossain vaiheessa, samoin kuin hevosmetsätyökurssiin, jolle kaverin kanssa viime viikonloppuna osallistuimme. Mutta nyt - artikkelin editoinnin lomassa - teen pikaisesti perinteisen listauksen talven lintulautavieraista.

Kun alla olevaa luetteloa vertaa viimevuotiseen listaan, on havaittavissa jonkinmoinen lajikato. Viime talvena hyvä marjavuosi toi maisemiin tilhiä ja houkutteli mustarastaita talvehtimaan. Samoin pähkinänakkeleilla oli joukkovaellus. Tänä talvena ei jostain syystä ole näkynyt myöskään viherpeippoja tai vihervarpusia, joita viime vuonna oli paljon. Vaikka vielähän tässä on aikaa.

Määrällisesti lintuja on kyllä riittänyt niin, että sangollinen sapuskaa menee parempiin nokkiin ja suihin parissa päivässä. Enemmän kuin oman osansa urakasta hoitavat oravat ja närhet, jotka porukalla rohmuavat varsinkin pähkinöitä - mutta syötävähän niidenkin on.

Linnut

Harakka (Pica pica) 
Hömötiainen (Parus montanus) 
Keltasirkku (Emberiza citrinella) 
Kuusitiainen (Parus ater) 
Käpytikka (Dendrocopos major) 
Närhi (Garrulus glandarius) 
Pikkuvarpunen (Passer montanus) 
Punatulkku (Pyrrhula pyrrhula) 
Puukiipijä (Certhia familiaris) 
Pyrstötiainen (Aegithalos caudatus) 
Sinitiainen (Parus caerulaeus) 
Talitiainen (Parus major) 
Töyhtötiainen (Parus cristatus) 

Nisäkkäät

Orava (Sciurus vulgaris)
Metsämyyrä (Myodes glareolus)
Kesykoira (Canis lupus familiaris)

Pikkujyrsijöitä tiluksillamme on näkynyt hämmästyttävän vähän ottaen huomioon, että kanalan eteisen hataran lautalattian läpi putoilee väistämättä kauraa ja rehujytysiä. Hyvä niin, koska hävitystoimet ovat poikkeuksetta ikäviä. Mutta toisen ruokintapaikan tuntumaan on asettunut talvea viettämään pikkuinen metsämyyrä, joka lumikolonsa suulla ensin rohkeutta kerättyään puikahtelee hangelle hakemaan laudalta pudonneita siemeniä.

Apropos myyrä, tänne muutettuamme olen kuulostellut kevättalven iltoina, kuuluisiko lähitienoilla pöllöjen soidinhuutelua. Lähistön kuusimetsässä olen pari kertaa nähnyt viirupöllön, mutta huhuilua ei ole kuulunut. Tänä talvena on kuitenkin iltalenkeillä kuulunut helmipöllön puputusta. Sehän kantaa tyynellä säällä muutaman kilometrin päähän.

*Blogeja ei tässä yhteydessä lasketa, ei ainakaan kokonaan. Pikemminkin toivoisin, että ehtisin ja jaksaisin kirjoittaa vaihteeksi vähän muutakin kuin muutaman rivin pikapäivityksiä virtuaaliselle tuttavapiirille.