Eduskuntavaalit olivat ja menivät, eikä niistä sen enempää. Aika näyttää, mihin suuntaan uusi kokoonpano Suomea vie. Olen huomannut, että yhä vaikeammaksi on käynyt sopivan ehdokkaan - tai oikeastaan puolueen - löytäminen. Johtuneeko se minusta vai puolueista, mene ja tiedä.
Huushollimme kannata ravistelevampi uutinen on ehkä se, että jurttamme siirtyy taas. Ei tosin kovin kauaksi nykyisestä. Tilaisuus teki varkaan: kun muuan 30-luvun hirsitalo Liperin kirkonkylällä oli ja pysyi myynnissä useamman vuoden ajan, annoimme lopulta periksi ja kävimme ihan vain katsomassa sitä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että vastoin päätöstäni olla muuttamatta taajamaan ennen kuin on aivan pakko, olemme päätymässä kuntakeskukseen tuon kahdelle hengelle turhan ison talovanhuksen pehtooreiksi. Tämä rakkaaksi käynyt hehtaarin pikkutila taas saa uuden omistajan (totuuden nimissä vähän lisätilaa olemme kyllä kaipailleet jo pidempään; nyt sitä sitten tulee niin, että pelkkä tupa on nykyisen talomme kokoinen).
Oikeastaan nykyisestä kodista luopumisesta tekee vaikeanhaikeaa juuri se, että olemme tehneet täällä niin paljon itse. Hirsisen saunarakennuksenkin kokosimme käytännössä kahdestaan. Pari kaveria pistäytyi auttamassa ja timpurit tekivät joutessaan kattopanelointeja, joihin meillä olisi mennyt ikä ja terveys.
Ja aina, kun muuttaa, jättää asunnon tai talon myötä taakseen yhden elämänvaiheen. Tämä näkökohta on varmaan se, mikä asiassa eniten kirpaiseekin. Tulevasta ei tiedä, mennyttä sävyttää jo jonkinlainen nostalgia. Ensi kesänä kukkamaastamme nousevia maatiaisperennoja katselee ja (toivottavasti) hoitaa joku muu, minä taas katselen jonkun toisen aikoinaan istuttamia kasveja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti