Lienen aiemminkin avautunut koirien fleksi-kelataluttimista, joista huolimattomasti käytettyinä koituu riesaa kanssaihmisille ja vaaranpaikkoja koirille itselleen. Se hihnan uloskelautumisen pysäyttävä jarrunappula kun tuntuu monille koiranulkoiluttajille olevan joko liian vaikeakäyttöinen tai tyystin tuntematon kapine.
Ilmiössä ei ole sinällään mitään uutta. Pyöräillessä on jo tottunut varomaan väylän poikki sinkoilevia eläimiä, eikä omien koirien kanssa kulkiessaan enää ylläty siitä, että ihmiset päästävät fleksin päässä olevat sessensä esteettä hyökkimään päin (tee siinä nyt sitten hallittu ja hyväkäytöksinen ohitus kahden tulisieluisen terrierin kanssa).
Silti ihmisten tollous - anteeksi vain, mutten jaksa nyt asiaa tämän kauniimmin muotoilla - ihmetyttää kerta toisensa jälkeen. Otan toisinaan koiranpojan mukaan juoksulenkille, jolloin hölkkäämme hyvässä järjestyksessä ja lyhythihnaisessa muodostelmassa kevyen liikenteen väylän oikeaa laitaa. Usein - liian usein - käy niin, että fleksikoirakkoa ohittaessamme omistaja antaa juoksevasta lajitoverista intoutuneen lemmikkinsä singahtaa suoraan meitä päin.
Voin vakuuttaa, että omista ja vieraista koirista ja näiden hihnoista koostuva vyyhti on jotakin, jota ei jalkoihinsa reippaassa juoksuvauhdissa halua. Vielä en ole lentänyt päistikkaa naamalleni tai rämähtänyt rähmälleni koirien päälle, mutta hyvin lähellä se on ollut.
Ymmärrän toki asian, jos lähestymisemme on jäänyt koiranomistajalta huomaamatta. Lähes kaikissa tapauksissa se on kuitenkin pantu merkille jo pitkän matkan päästä. Monesti meitä pysähdytään oikein odottamaan.
Tahallaanko ne siis sen tekevät? Joskus sekin vaihtoehto on käynyt mielessä.
5 kommenttia:
En pysty muuta kuin huutamaan aamenta. Seuraavaa Sesseä potkaisen päähän, ja jos on aamupilates ollut tehokas, saattaa se kinttu nousta samalla liikevoimalla vähän ylemmäskin.
Itse odotan sitä päivää, kun päässäni napsahtaa ja alan karjua ventovieraalle koiranulkoiluttajalle kuuppa punaisena. Ei se kovin kaukana ole ollut. Yleensä vain kaikki huomio suuntautuu noissa tilanteissa omaan koiraan/koiriin, että ohituksesta voisi pelastaa sen, mitä pelastettavissa on. Vasta jälkikäteen tulevat mieleen ne myrkyllisen murhaavat kommentit...
Huuda ihmeessä. Eivät ne muuten opi.
Jep. Pitänee ensin päästä yli hyvän kasvatuksensa kynnyksen; estot vieraille huutamiseen ovat vahvat silloinkin, kun siihen olisi hyvä syy ;).
Kyllä vieraillekin huutaminen tuntuu luontuvan, kun tarpeeksi näkee punaista.
Pahin kohdalle osunut tilanne oli, kun vastaan osui tätsykkä staffiuros fleksissä (sic!). Tätsykäisellä ei ollut mitään otetta a) fleksin jarrunappiin eikä b) staffin komentokeskukseen. Kun staffi ryntäsi junan lailla kahden tulisieluisen terrieriurokseni päälle, oli tulla huuto, raivari ja maailmanloppu.
Tuli siinä hieman avauduttua, niin skottipoikien kuin minunkin.
Lähetä kommentti