Loppiaisena parinkymmenen asteen pakkaseen yhdistyi sakea sumu. Kuva on Hyvinkään Kytäjältä.Kokonaisvaltainen kirjoittaminen-blogissa pohdittiin taannoin erään Parnassossa ilmestyneen artikkelin pohjalta, onko väitöskirjan tekemisessä järkeä. Sekä tekstissä että sen kommenteissa nousee esille hyviä näkökulmia ja huomioita.
"Väitöskirjan tekeminen tarjoaa paljon vapautta ja monenlaisia haasteita, joista osa on aidosti palkitsevia. Se voi olla ainutlaatuinen tilaisuus paneutua juuri itseään kiinnostaviin teemoihin usean vuoden ajan. Todellisuudessa kovin harvalla ihmisellä on työpaikka, joka tarjoaa tällaisia asioita."
Kaikesta nurinasta ja tuskailusta huolimatta minäkin myönnän auliisti, että väitöskirjan työstäminen ja etenkin viimeiset neljä vuotta tutkijakoulutettavana ovat olleet varsin ainutlaatuista ja antoisaa aikaa. Vaikka tutkijakoulusysteemissä - ja jos niikseen tulee, koko koulutusjärjestelmässä - on kiistämättömät epäkohtansa, tarjosi se allekirjoittaneelle monen muun asian ohessa vuosien työrauhan ja mahdollisuuden perehtyä mitä kiinnostavimpiin asioihin "luvan kanssa". Se, ettei jatkotyöllistyminen omalle alalle ole ollut missään vaiheessa varmaa, on ollut osa itse valittua pakettia, joskin toki kaukana ideaalitilanteesta.
Kirjoittaja myös huomauttaa, että "eivät kaikki näe humanististen tieteiden arvoa, mutta toivottavaa olisi, että edes humanistit itse näkisivät sen." Myönnetään tämäkin; aika ajoin tulee syyllistyttyä oman tieteenalansa ja tekemistensä vähättelyyn ihan suotta, joskin useimmiten leikkimielellä. Ei sellainen ainakaan edistä ilmapiiriä, jossa muullakin kuin välittömällä taloudellisella tuottavuudella nähdään olevan aitoa merkitystä.
1 kommentti:
Lähetä kommentti