Lisäaikaa

Koiranpennun jalka paranee hitaasti mutta varmasti. Kulkeminen on vielä remputtamista, mutta kyllä koipea jo varovasti käytetään. Vauhdissa se nostetaan ylös tahtia haittaamasta. Avaruuslentäjän vauhti onkin sellaista, että seuraava kuperkeikka vain odottaa tapahtumistaan.

Allekirjoittanut taas sai yllättäen ja pyytämättä kuukauden verran lisäaikaa väitöskirjan viilaamiseen: seuraava tiedekuntaneuvoston kokous saatetaankin pitää vasta joulukuussa. Sitä ennenhän käsikirjoitus ei etene byrokratian rattaissa minnekään, koska esitarkastajat määrätään virallisesti vasta kokouksessa.

Viivästys on tietysti himpun verran kiusallinen, joskaan ei odottamaton juttu. Lokakuun lopun deadline ei kuitenkaan harmita yhtään. Muutama viimeinen viikko olisi joka tapauksessa hurjaa rutistusta (niin se vain menee, vaikka miten aikatauluttaisi). Nyt pahin rytyytys alkaa olla takanapäin ja voin rauhassa viimeistellä tekstiä marraskuulle suunniteltujen töiden lomassa.

Kun nyt saisi pääkoppansakin uskomaan, että kierroksia voi jo varovasti laskea, eikä tietokoneen ja kirjapinojen ääressä tarvitse välttämättä istua kellon ympäri seitsemää päivää viikossa. Ei tätä tahtia olisi kyllä pitkään jaksanutkaan. Oikein intensiivisessä ajatustyössä kun käy niin, että aivot eivät enää lepää yölläkään (ainakaan minun keskivertoaivoni, kehittyneemmät ajatuselimet ovat ehkä käyttäjäystävällisempiä). Myös kroppa alkaa esittää vastalauseitaan, vaikka sitä yrittäisi säännöllisesti lepytellä liikunnalla ja ulkoilmalla.

Talvi tekee tuloaan; pihatammessa vierailevat oravat ovat jo harmaita ja tiaiset käyvät naputtelemassa ikkunanpieliä. En ole hankkinut lintulautaa, koska siippa haluaa ehdottomasti tehdä sellaisen itse, kunhan saa snickarboansa nikkarointikuntoon. Talipallotelineen laitoimme kyllä vaahteraan, kun pakkasyöt jo kerran näyttivät tulleen jäädäkseen.

Lintujen talviruokinta kuuluu asioihin, joita kerrostalossa asuessa kaikkein eniten kaipasin.