torstaina, marraskuuta 04, 2010

Sukkahousut ja lehtiharavat

Odottelen käsikirjoitusta takaisin kielentarkastajalta, joten olen ehtinyt muun muassa siivota työpöydän ja trimmata koirat. Molemmat olivat odottaneet vuoroaan aivan liian pitkään. Koirat olivat hyvää vauhtia siirtymässä vaiheesta Chewbacca vaiheeseen Karl Marx. Työpöydästä emme edes puhu - siitä ei tarkasti ottaen voikaan puhua, koska käsite oli laajentunut kirja- ja paperipinojen muodossa lattialle, tuoleille ja siipan työpöydälle.

Samalla mietiskelin taas kerran ikuisuuskysymystä, miksi maailmassa tuotetaan niin paljon huonoa, muutaman käyttökerran jälkeen pois heitettävää tavaraa. Se nyt ei liittynyt mitenkään mainittuun pöydän siivoukseen, mutta yleinen ärtymys asiaa kohtaan on hiljakseen kumuloitunut.

Ja tiedän kyllä noin periaatteessa miksi. Kysymys on siis lähinnä retorinen lähtölaukaus asiaintilasta valittamiselle.

Vaatteet ovat oma lukunsa - halpaketjut suoltavat markkinoille luvattoman huonoja, hikipajoissa kursittuja rytkyjä, joita ei ole tarkoituskaan pitää yhtä sesonkia pidempään, jos edes sitä. Eivätkä nyppyyntyneet, saumoistaan kiertyneet ja virahtaneet vaatteet parane siitä, että ne viedään "kierrätettäväksi" kirpputorille (ja saadaan lisää kaappitilaa uusille ostoksille).

Sukkahousut - hinnakkaatkin - tuppaavat rikkoontumaan ja rei'ittymään alta aikayksikön, vaikka miten huolellisesti niitä käsittelisi. Kiusa!

Ja lehtiharavat. Onko liikaa vaadittu, että metalliset lehtiharavat kestäisivät enemmänkin kuin kahden syksyn lehdet? Mökillä on haravoitu samoilla haravilla kolmekymmentä vuotta - ja haravoidaan yhä. Me hankimme pari haravaa viime syksynä ja jo nyt ne sanoivat sopimuksen irti.

Aina voi tietysti yrittää ostaa vähemmän, mutta laadukasta ja maksaa vähän enemmän, mutta usein laatu tai laaduttomuus näkyy vasta käytössä. Sitä paitsi ihan liian usein sitä itsekin sortuu halpaketjujen tarjontaan, jos jokin tietty vaate on löydettävä nopeasti, eikä sen hetkinen budjetti salli ostaa kerralla hyvää.

Näen sieluni silmin, miten maailman kaatopaikat täyttyvät sukkahousuista ja lehtiharavista. Jo niiden potentiaalinen määrä on päätä huimaava, kaikkea muuta jätettä ei kykene edes ajattelemaan.

6 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Onneksi on Niksi-Pirkka (ja leudot talvet)! Tulee sukkahousuille parempaa käyttöä.

Kati Parppei kirjoitti...

Täältä löytyi tähän asti paras:

http://www.vihrealanka.fi/blogit/sukkahousut-syynissa

"Jos kahvin suodatinpaperit loppuu, ota apuun sukkahousut! Sekoita kupissa kuuma vesi ja porot, vedä sukkahousut päähän ja juo."

Päivi H-K kirjoitti...

"laatu tai laaduttomuus näkyy vasta käytössä"

Tuo on niin totta!

Sandy kirjoitti...

Olikohan joskus ennen selkeämmin niin, että hinnakkaampi laatutuote oli oikeasti laatutuote, eli kestävä? Sittemmin olen huomannut, että se laatu tai laaduttomuus todellakin näkyy vasta käytössä.

Itselläni iso osa vaatteista on edullisinta mahdollista alkuperää ja suurin osa niistä on käytössä useita vuosia ihan kelvollisina.

Kalliimmat äitiyshousut sen sijaan ovat nyt toisella kierroksella hajoamassa päälle. Tuskastuttaa ajatus, että näiden parin jäljellä olevan kuukauden takia pitäisi vielä ostaa äitiyspöksyt.

Careliana kirjoitti...

Juuri taivastelin vähän samaa asiaa omassa blogissani!

Kati Parppei kirjoitti...

Niin... minäkin olen pitänyt vuosia joitakin halpisvaatteita, jotka ovat vieläkin ihan kuosissaan, kun taas esimerkiksi Marimekon tyyriit trikoopaidat ovat saattaneet osoittautua laadultaan isoiksi pettymyksiksi - langat purkautuvat saumoista ja niin edelleen.