torstaina, marraskuuta 15, 2012

Aikapommi

Sarjassamme "kuohuttavia uutisia kotimaasta": YLE:n sivusto kertoi eilen, että puolet kakkostyypin diabeetikoista ei tiedä sairastavansa diabetesta. Uutisen mukaan Suomessa on noin 500 000 diabeetikkoa, joista siis noin puolet on autuaan tietämättömiä taudistaan. Se voi tehdä liki oireettomana tuhojaan jopa 15 vuoden ajan. Kysehän ei edes ole vain lääkkeillä hoidettavasta sokeritasapainon häiriöstä, vaan kaikenlaisista liitännäisongelmista: diabetes voi viedä niin näön, munuaiset kuin jalatkin. Mikä ikävintä, kakkostyypin diabetesta tavataan yhä nuoremmilla.

Suomalaisten elimistöissä tikittää siis karmea kansanterveydellinen aikapommi. Eikä toki vain suomalaisten: metabolinen oireyhtymä ja sen myötä diabetes yleistyvät nopeasti kaikkialla, missä ihmiset lihovat länsimaisen ruokavalion ja liikkumattomuuden seurauksena.

Ei ole lääkäreillä ja sairaanhoitajilla helppoa, kun valistaa pitäisi, mutta pelotella tai syyllistää ei saa.

Uutinen jäi pohdituttamaan myös sikäli, että tapasin Cambridgessa erään suomalaisen sosiaalipsykologin, joka on täällä niin ikään vierailevana tutkijana. Hän on mukana eurooppalaisessa tutkimusprojektissa, jossa selvitetään motivaatiokysymyksiä elämäntapamuutosten taustalla. Mistä löytyvät ne mentaaliset viisastenkivet, jotka saavat ihmiset tekemään päätöksiä ja ennen muuta pysymään niissä? Toivottavasti saan tilaisuuden kysellä häneltä lisää, koska aihe on maallikollekin huiman kiinnostava - ja itse kullekin tärkeä.

2 kommenttia:

Päivi H-K kirjoitti...

Mä yllätyin, kun luin, että diabetes yleistyy kovasti myös aliravittujen keskuudessa (olikohan maa Intia?). Leikkasin jutun jopa talteen, mutta en nyt tietenkään löytänyt sitä tähän hätään.

Kati Parppei kirjoitti...

Ainakin ao. artikkelissa sanotaan, että Intian diabetesongelman yksi syy on se, että sikiönä/lapsena aliravitut ihmiset altistuvat myöhemmin suurille kalorimäärille, ja että ruumiinrakenteensa vuoksi intialaisten ei tarvitse edes kehittää yhtä paljon ylipainoa ollakseen riskiryhmässä:

"This difference in body type affects standard measurements such as body mass index (BMI): according to Fall, an Indian with a BMI of 23 has the same amount of body fat as a British Caucasian person with a BMI of 25. Thus, the BMI threshold that serves as a warning sign for developing diseases like type 2 diabetes is much lower in Indians."

Mutta siis periaatteessa syntymekanismi ja syyt ovat samoja.

http://www.nature.com/nature/journal/v485/n7398_supp/full/485S14a.html