Rannikolla

Välillä olen miettinyt, pitäisikö Pagistaania muuttaa hivenen ammatillisempaan suuntaan, kirjoittaa enemmän työhön liittyvistä asioista. Tai sitten aloittaa toinen historia-aiheinen blogi. Mutta ei, jotenkin nautin juuri siitä, että voin kirjoittaa juuri siitä, mikä mieleen juolahtaa ja jättää tutkijantyöt sivummalle, jos siltä tuntuu. Niiden kanssa sitä telkkuaa muutenkin valtaosan päivästä - ja maailmassa on paljon muutakin mielenkiintoista elämän sekakäyttäjälle, jolle menneisyys ei koskaan ole ollut se ainoa kutsumus, tuskin edes tärkein.

Viikonloppuretkelläni mietin kyllä historiaakin, kun katselin Norfolkin rannikolla Atlantin vellontaa ja kuuntelin pikkukivien rupatusta ranta-aallokossa. Tuumailin muun muassa viikinkejä, jotka 700-luvun lopulta alkaen ensin vierailivat ryöstöretkillä nykyisessä Englannissa ja sitten asettuivat taloksi. Millaista lie ollut matkanteko avomerellä noihin aikoihin? Etenkin viikinkien navigointitaidot hämmästyttävät, vaikka osa rantautumisista lienee ollut myös sattuman satoa.

Kun vuonna 1999 tulimme silloisen mieheni kanssa Englantiin, päätimme lentämisen sijaan valita autolautan Göteborgista Newcastleen. Muistan, miten haltioituneena seisoin kannella ja katsoin lähestyvää Englannin rannikkoa - ja pian näkyivät aamuauringossa ensimmäiset luostarinrauniotkin. Sittemmin rannikolla retkeillessä mietin usein, miten monet luostarit oli epäonnisesti rakennettu kuin tarjottimelle viikinkien tulla ja korjata parempaan talteen kaikki arvokas omaisuus.

Jos olivat viikingit aikaansaavia, puuhakas on kyllä nykyihminenkin. Illan pimetessä horisonttiin syttyi jos jonkinlaista valoa: tuulipuiston valot välkähtelivät punaisina, laivat näkyivät liikkuvina pisteinä ja öljynporauslautoiksi olettamani valotihentymät pysyivät paikoillaan. Taivaalla risteilivät lentokoneet, sattuipa silmään satelliittikin. Majakan valoviipale vilahti pään yli tasaisin väliajoin. Tähtitaivas näytti tässä tivolissa kovin valjulta, enkä voinut olla kuvittelematta, miten paljon paremmin se pääsi oikeuksiinsa viikinkien aikana (nyt muuten muistan, että Thor Heyerdahl kirjoitti Kon-Tiki-kirjassaan - yhdessä lapsuuteni kestosuosikeista! - henkeäsalpaavasta tähtitaivaasta, joka kaartui Tyynen meren ja balsalautallaan matkaa tekevien miesten ylle).