Moni on taas ihmetellyt, miten nopeasti kaamos alkaa laskeutua, kun lokakuu kääntyy marraskuuksi. Jonakin päivänä sitä vain pistää nenänsä ulos neljältä iltapäivällä ja huomaa, että on hämärää.
Toissa ja viime viikolla Pohjois-Karjalassa ollessa päivä oli tietysti vielä lyhyempi kuin täällä etelämpänä. Lyhyempi siksikin, että tekemistä oli paljon - siviilitöiden ohessa vielä lehtihommia ja koira-aidan tekoa. Maaseudun syvä syyspimeys on vanha tuttu vuosien takaa; on omalla tavallaan mukavaa kulkea teillä ja metsäpoluilla otsalampun valossa. Hyvä niin, koska ei sitä välttääkään voi, jos mieli ulkoiluttaa koirat ja itsensä. Ja päivän piteneminen keväällä tuntuu kahta hienommalta, jos pimeän on kokenut pohjia myöten.
Ai niin, aiemmin syksyllä alkanut tietokonedraama päättyi lopulta niin, että toiselta levyltä tiedot saatiin kuin saatiinkin talteen. Pari kuukautta siihen meni ja lysti lohkaisee veronpalautuksistani ison osan (onneksi niitä tuli), mutta hyvä toki näin.
5 kommenttia:
ihana kuva, suorastaan kansallis-romanttinen. Kaunis karu vuodenaika. Tykkään.
Kiitos, Rita! Valo se vain vähenee vähenemistään ja valokuvaus käy vastaavasti haastavammaksi. Jotain hienoa on kuitenkin tässä hämärässä ennen lumen tuloa.
Ihanaa, että tietokonedraama päättyi niin onnellisesti :)
Kaunis kuva! Olet onnistunut todella hyvin vangitsemaan marraskuisen tunnelman.
Päivän pituus, siis valoisa aika, on Helsingissä nyt 7 h 40 min. Se ajoittuu juuri niihin tunteihin, jolloin suurin osa ihmisistä on sisällä, töissä tai koulussa. Tästä se vielä lyhenee… Oi voi.
Kiitos, Haukkapala - ja juu, olihan se helpotus. Työjutut voi aina tehdä uudestaan, mutta kuvia ei saa takaisin.
Liiolii, niinhän sitä talvella suomalaiset muuttuvat kontiaisiksi - pimeästä pimeään elellään. Kaamosaikaan pitäisikin olla lakisääteinen ulkoilutunti puolen päivän aikaan, että kaikki saisivat edes vähän päivänvaloa.
Lähetä kommentti