Merkillinen verojupakka

Olen viime aikoina usein huomannut miettiväni, etten luota enää yhteiskuntaan. En tiedä, onko yhteiskunta todella muuttunut tähänastisen maallisen vaellukseni aikana niin paljon, vai onko minusta karissut loputkin nuoruuden naiiviudesta. Vai sekä että?

Veikkaan viimeistä vaihtoehtoa.

Minulle myönnettiin vuoden 2014 joulukuussa Koneen säätiön kokeneen tutkijan apuraha. Koska jäljellä oli vielä Suomen Akatemian tohtoritutkijan rahoitusta, siirsin nostamisen aloittamisen viime vuoden elokuuhun. Tuolloin aloin myös tunnollisesti selvittää, millaisia muutoksia verotukseeni pitäisi tehdä, kun siirryn työsuhteesta taas apurahalle.

Ensimmäinen virkailija sanoi, ettei oikein tuntenut asiaa, mutta arveli, että joutuisin maksamaan vielä samana vuonna kaikki verot koko vuoden rahoituksesta (tai siis taiteilija-apurahan määrän ylittävästä osuudesta, kuten käytäntö on). Ihmettelin moista ehdotusta, jolloin minut ohjattiin keskustelemaan "apuraha-asiantuntijan" kanssa. Tämä oli samaa mieltä; siitä huolimatta, että apuraha oli nostettavissa kuukausittain vuosi eteenpäin, verot olisi maksettava samana vuonna, kun nostaminen aloitetaan. Siinä vaiheessa kysyin neuvoa Koneen säätiöltä, joka yhtyi ihmettelyyni: ei tämä näin voi mennä. He lähettivät verottajalle jopa todistuksen siitä, että apuraha on nostettavissa vain kuukausittain.

Ei auttanut. Ei myöskään se, että menin paikan päälle verotoimistoon kysymään asiaa vielä kerran. Jouduin maksamaan yli 9000 euroa ennakkoveroina neljän kuukauden eli loppuvuoden aikana. Säästyin nipin napin lainanotolta, kun osuuttani Riihimäen talon myynnistä oli vielä jäljellä. Viimeisetkin jyvät jouduin kuitenkin laarin pohjalta kaapimaan.

Nyt alkuvuodesta tuli sitten uusi ennakkoveropäätös, jossa karhuttiin uudestaan samaa summaa. Purin hammasta ja naputtelin taas kerran verokarhun numeron. Selitin asiani ja jälleen uusi virkailija tutki tietojani omalla tahollaan.
- Tässä on nyt kyllä tapahtunut virhe.
- Siis missä?

Selvisi, että olin ollut kuitenkin oikeassa, samoin säätiön asiamies. Tämänkertainen virkailija vahvisti asian vain vilkaisemalla Koneen säätiön kotisivuilta maksatuskäytännön. Kun apuraha maksetaan kuukausittain, sitä ei veroteta ennakkoverotuksen kautta. Asia on kuulemma harvinainen yksinkertainen.

Ei se siltä viime syksynä näyttänyt.

Lopputulema oli, että minulle maksettiin takaisin valtaosa viime vuonna maksamastani summasta, että voin maksaa sen jälleen verottajalle kuluvana vuonna. Muuten olisin kuulemma saanut niin kutsuttuja mätkyjä tältä vuodelta. Rahallisesti en siis voita enkä häviä, mutta jonkinlaista tyydytystä tietysti voisi saada oikeassa olemisesta.

Enemmän minua kyllä ahdistaa, kun taas kerran tajusin, miten sattumanvaraisesti ihmisten elämään vaikuttavia päätöksiä tehdään. Ymmärrän kyllä inhimillisen aspektin - mutta silti.