lauantaina, toukokuuta 05, 2007

Ensimmäistä kertaa

Ensimmäistä kertaa lähes kahden ja puolen vuoden aikana minusta tuntuu, että pieni loma blogeista voisi olla paikallaan. Kierrosten lisääminen väikkärin kanssa taitaa väistämättä olla pois muusta, jos myös se muu edellyttää ajattelemista, kirjoittamista tai ylipäänsä koneen ääressä istumista.

Vapaa-ajalla veri vetää metsäpoluille ennemmin kuin virtuaaliviidakkoon. Ulos sisätiloista, ulos omasta päästä. Karikkeesta nousevat kielojen lehtipiipot - niitä on täällä etelässä niin paljon! - kiinnostavat enemmän kuin kantaaottaviin keskusteluihin osallistuminen.

Eikä niistäkään viitsi jatkuvasti jankuttaa, kieloista.

Huolestuttavampi vaihtoehto tietysti on, että minusta on tulossa pysyvästi laiskanpulskea erakko; henkisesti unelias, väsynyt pohtimaan, huolestumaan, tiedostamaan ja kokemaan luovaa ahdistusta. Minun asiani ovat verrattain hyvin tässä ja nyt, mutta riittääkö se?

Ei kai sentään. En usko ainakaan.

Mutta mitä kirjoittaa, mitä sanoa, kun sanalaarista paistaa pohja? En väitä, että sanottavani olisi ennenkään häikäissyt korkealentoisuudellaan saati omaperäisyydellään, mutta nyt teräni tuntuu tylsyneen entisestään sekä suhteessa omiin turinoihin että muiden kirjoitusten lukemiseen ja kommentointiin.

Pagistaanin julkilausumat saattavat siis harventua hieman. En enää asiakseni mieti, mistä tänään kirjoittaisin (sanatyöläiselle päivittäisen lastun vuoleminen on kyllä mitä parhainta verryttelyä, mikä on ollut puhtaan itsekäs syy ahkeralle päivittämiselle, sanottavaa tai ei). Kirjoitan, kun kirjoituttaa ja tulee asiaa, tärkeää tai turhanpäiväistä. Ja sitähän kyllä tulee, ennemmin tai myöhemmin.

Varsinkin jälkimmäistä, arvaan.

"Olemme vähät, olemme kevyet,
ja toivomme on rientää
kuin tuuli vapaasti, kuin tuuli
suhista puussa, nostaa lintu tai
puhua hymy valkeaan veteen."

- Tuomas Anhava

5 kommenttia:

Marleena kirjoitti...

Tuttu tunne, Pagisija! Ja minä päätin palata tänne. Ei aina ole paljon sanomista, mutta kuten itsekin asian ilmaisit "Kirjoitan, kun kirjoituttaa ja tulee asiaa, tärkeää tai turhanpäiväistä."

Kaikki nämä vuodet olen sinua seuraillut, vaikkakin viime aikoina hiljaa taustalla :)

Aurinkoa kevääseen ja "tutkimisiin"...

Taviokuurna kirjoitti...

Minusta on hieman outoa, jos ihmiset ottavat paineita blogiin kirjoittamisesta. Tottakai jokainen saa tehdä niinkuin tykkää - jos haluaa kirjoittaa joka päivä jostain, niin siitä vaan. Mutta esimerkiksi minulla ei ole alusta alkaenkaan ollut niin paljoa aikaa, saati sanottavaa, että olisin kirjoittanut edes joka viikko. Pidän itselleni miniminä kahta postia kuukaudessa, sillä tahdilla blogini pysyy kuitenkin jollain tavalla menossa mukana. Välillä kyllä mietityttää, että olenko jotenkin outo lintu, kun kirjoitan niin harvoin. Mutta toisaalta tiedän myös bloggaajia, jotka välillä pitävät useamman kuukaudenkin taukoa ja jatkavat taas kun siltä tuntuu.

Eihän blogi ole velvollisuus (ellei sitä kirjoita työsuhteessa). Minä ajattelen, että blogia kirjoitetaan siksi että itse haluaa, ja juuri siten kuin itse haluaa. Sehän tässä onkin niin hienoa :-)

Iloista kevättä siis Pagisijalle! Olen blogisi uskollinen tilaja, päivitysvälistä riippumatta :-)

pagisija kirjoitti...

Marleena, onpa hauska kuulla sinusta! Ja vielä hauskempaa, jos taas ilahdutat meitä virtuaaliystäviäsi kirjoituksillasi!

Taviokuurna, näinhän se on. Tosin ainoat paineet, joita itse olen ottanut, ovat olleet omiani; kun lehtiduunien määrä on tutkimushommien myötä vähentynyt, olen halunnut pitää "keveämpää" kirjoitusvirettä yllä naputtelemalla jotakin - mitä tahansa - lähes joka päivä. Blogihan on siihen mitä mukavin foorumi, kun siinä yhdistyvät myös palaute ja sosiaalisuus. Blogosfääri on ollut etätyöläiselle eräänlainen virtuaalinen kahvihuone, jossa mielellään pistäytyy töiden lomassa.

Ja sitä se on toki edelleen. Välillä sitä vain turhautuu, kun takki tuntuu tyhjältä - silloin on ehkä parempi löysätä omaa liekaansa ja odotella, että kirjoittamisen ilo taas palaa.

Eläväistä kevättä teille myös, palataan, kun ehditään!

Dyro kirjoitti...

"Huolestuttavampi vaihtoehto tietysti on, että minusta on tulossa pysyvästi laiskanpulskea erakko; henkisesti unelias, väsynyt pohtimaan, huolestumaan, tiedostamaan ja kokemaan luovaa ahdistusta. Minun asiani ovat verrattain hyvin tässä ja nyt, mutta riittääkö se?"

Tunnistat siis mukavuusansan olemassalon. Mainio juttu. Itse koen voivani henkisesti ja ruumiillisesti parhaiten, kun olen vertauskuvallisesti hieman nälkiintynyt, kun kaikki ei ole aivan täydellisen nappimukavasti.

Blogikirjoittamisesta ei makseta, mikä tekee siitä niin vapaata ja pakotonta. Takoile jos siltä tuntuu, päivityksethän näkyvät joka tapauksessa listalla, oli niitä harvoin tai ei.

pagisija kirjoitti...

Mukavuusansa, sepä se juuri! Tuttu juttu jo vuosien ajalta. Olen huomannut saman kuin sinäkin; tietty henkinen vireys ja valppaus vaativat tunnetta, että jokin jossain on jollain tapaa vinossa.

Kriisistä kriisiin? No, ei ehkä niinkään. Jotakin siltä väliltä.