On taas se aika, kun aamunraikkailla kaduilla kulkee jaloin varustettuja reppuja. Miten pieninä niiden kantajat oikein aloittavat koulun?
Vaan niinpä lähtivät myös Pagistaanin pojat pentukurssille taskut täynnä maksaherkkuja ja pusseja vahinkojen varalle. Me täällä Sandyn kanssa huokailemme ja jännitämme, miten koululaiset pärjäävät suuressa maailmassa. Kiusataankohan niitä? Joko pitäisi soittaa opettajalle?
Meilläkin, kuten heillä, muuten vannotaan yrjölän puuron ja sen erinäisten maallikkovariaatioiden nimeen, vaikka ruokintaa täydennetäänkin kerettiläisesti kuivamuonalla. Mainiota apetta nelijalkaisille ikään katsomatta, ja kaipa tuolla kaksijalkaistenkin töppönen nousisi ja karva kiiltäisi.
Viimeistään ensi viikolla Pagistaan lupaa tarjota taas muutakin kuin kakkapusseja ja käsitehistoriaa. Tällä hetkellä ne vain täyttävät kaiken valveillaoloajan (ja osan unistakin), eikä aivoon juuri muuta mahdu.
4 kommenttia:
Otsikkosi toi muistilokeroista vanhan syyslaulun, jonka sanoja enkä nimeäkään muista. Kansakoulussa sitä lauluettiin. Kukahan muistaisi säkeetkin.
Sivuaskel,
kyseessä on V. A. Koskenniemen runo "Koulutie", joka alkaa näin:
Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Kotiportilta kouluun asti
minun askeleeni vie.
En ehdi nyt kirjoittaa muita säkeitä, mutta voin palata asiaan - ja runo taitaa löytyä kyllä osapuilleen kaikista runokokoelmista...
Pussaan Yrjölää suulle, jos ukon joskus tapaan. Koiran vointi on muuttunut viikossa dramaattisesti. Parempaan.
Hienoa kuulla! On aina helpotus, kun ongelmiin näyttää löytyvän syy ja apu.
Meidän ikäneitomme lopetti tyystin etukäpäliensä jäytämisen, kun kakelomerkki vaihdettiin toiseen. Jonkinlaisesta yliherkkyydestä taisi siis syyhyssä olla kyse. Välillä jo unohtuneisiin yrjölänpuuron keittelypuuhiinkin tuli uutta puhtia, kun taas tajusi, että terveys tosiaan lähtee sisältä...
Lähetä kommentti