sunnuntaina, maaliskuuta 22, 2009

Huolenaiheet

On mielenkiintoista, miten todennäköisyydet ja syy- ja seuraussuhteet näyttäytyvät lapselle aivan erilaisina kuin aikuiselle. Kestää aikansa oppia, millaisista asioista maailmassa maksaa vaivan kantaa huolta, jos nyt ylipäänsä jostakin. Noiden "oikeiden" murheiden luonnetta ja määrää ei lapsena onneksi tiedä, elää vain jonkinlaisessa fantasian ja maagisen realismin sävyttämässä todellisuudessa, jossa kummituksiin uskominen on luonnollista (näin siis siinä tapauksessa, että lapsuus on perusturvallinen - aivan liian moni joutuu toki kosketuksiin suurten surujen kanssa liian pian).

Lapsen huolenaiheet ja niihin liittyvät tuntemukset ovat silti kokijalleen aivan yhtä aitoja ja todellisia kuin aikuisen vastaavat.

Siippa kertoi isällään olleen aikoinaan kokoparran, jonka tämä ajoi silloin tällöin pois. Pari kertaa sattui niin, että samoihin aikoihin joku sukulainen kuoli. Perheessä tuumailtiinkin, että isän ei kannata ajaa partaansa. Pikkupojan mielessä tuo huumorilla ilmaan heitetty syy- ja seuraussuhde näyttäytyi aivan todellisena ja ahdistavana huolenaiheena: jos isä ajaa parran, joku kuolee.

Minä luin alle kymmenkesäisenä ahkerasti muuatta lintukirjaa, jossa oli osio linnuista kansanperinteessä. Sielulinnut ja viestintuojat tuntuivat kiehtovan karmivilta, etenkin tarina, jossa eräs pariskunta oli istunut tuvassa, kun miehen takana ollutta ikkunankarmia oli tullut takomaan merkillisen peloton tikka. Pian sen jälkeen mies oli tullut huonovointiseksi, sairastunut ja kuollut. Nainen arveli tikan tuoneen viestin tulevasta.

Kun mökillä eräänä aamuna äiti kertoi, että heidän makuuhuoneensa ikkunankarmia oli naputellut tikka, olin aivan varma, että jompikumpi vanhemmistani kuolee pian. Muistan elävästi pelkoni, jota kesti ainakin viikon, ennen kuin asia vähitellen häipyi mielestä (ja itseni tuntien peittyi luultavasti jonkin uuden, aikuisen näkökulmasta yhtä omituisen huolen alle).

Ei kommentteja: