Palattuani perjantaina Pietarista pidin viikonlopun mittaisen pyykkäys- ja huilitauon. Sitten jatkoin kierrostani parin päivän pikavisiitillä Heinäveden Valamon arkistoon, joka on vuosien mittaan ehtinyt tulla varsin tutuksi. Tutkimusurakan vähittäinen tiivistyminen - vai pitäisikö sanoa kapulaisesti kristalloituminen - heijastuu hauskasti perustyöskentelyyn lähteiden parissa. Alussa hamusin sitä sun tätä ja turasin hartaasti sittemmin toissijaiseksi osoittautuneiden aineistojen parissa. Nyt kokoonkirjoitus- ja viimeistelyvaiheessa tiedän enemmän tai vähemmän tarkasti, mitä haen, ja pystyn tekemään suunnitelmallisia täsmäiskuja (on syytäkin, mieli saada opus tarkastuskuntoon vuoden loppuun mennessä). Mielenkiintoisia yllätyksiä löytyy silti edelleen, kuten nytkin.
En malta olla palaamatta viime viikkoon, joka, kuten todettua, kului pitkälti tilattuja asiakirjoja odotellessa. Venäjällä käydessä - jos aikaa on vähänkin enemmän katsella ympärilleen - tulee tehtyä kosolti pieniä arkihuomioita katukuvasta ja käytännöistä. Kaikki tuntuu elävän ja muuttuvan nopeammin kuin täällä kotomaassa. Muutoksen havainnointi ja tunnistaminen on tietysti kovin subjektiivista. Ehkä samankaltaisia muutoksia näkisi joku säännöllisesti, kuitenkin riittävän harvakseltaan Suomessa käyvä? Kaikkihan muuttuu. Koko ajan. Kaikkialla.
Yhtä kaikki, tällä reissulla huomasin muun muassa sen, että lastenvaunut ovat vyöryneet ruuhkaiseen katukuvaan aivan eri mittakaavassa kuin aiemmin. Itse asiassa en edes muista kiinnittäneeni huomiota siihen, miten venäläisvanhemmat ovat natiaisiaan aiemmin kuljettaneet - kainalossa ja käsipuolessa kai? Leveät ja raskaat vaunut näyttävät aiheuttavan ongelmia muun muassa metrossa, jonka kapeat ja jyrkät liukuportaat soveltuvat mahdollisimman huonosti ylimääräisten kuormien kuljettamiseen.
Ehkä vaunuilmiö korreloikin suoraan automäärän lisääntymisen kanssa? En tiedä, miten paljon Pietarin kokoiseen kaupunkiin voi autoja mahtua, mutta aina niitä tuntuu olevan enemmän kuin edellisellä visiitillä. Katku, melu ja autoilijoiden anarkistinen asenne ovat jotain sanoinkuvaamatonta. Autot tosiaan tappavat kaupungin.
Ja varomattomat, liikennevaloihin lapsellisesti luottavat jalankulkijat siinä sivussa.
Ei liene sattumaa, että turisteille myytävissä, idyllisissä akvarelleissa ja grafiikanlehdissä esitellään aina seesteistä mielikuvien Pietaria, jossa kiireettömät ihmiset käyskentelevät autioilla prospekteilla ja ulitsoilla. Ehkä joskus parinkymmenen vuoden päästä - pahimman autohuuman toivon mukaan laannuttua - havahdutaan ajatukseen autottomasta keskustasta ja muistetaan taas arvostaa paitsi Pietarin omaleimaista ilmapiiriä ja rakennuskantaa, myös sen upeaa joukkoliikenneverkostoa?
Turkiksia näkyy myös paljon enemmän kuin kymmenkunta vuotta sitten. Hyvään kaupunkipukeutumiseen näyttää naisilla kuuluvan vähintään pörheä turkiskaulus. Turkkeihin ja nahkavaatteisiin keskittyneitä kauppoja riittää.
Mitä politiikkaan tulee, kirjakauppojen hyllyt kertovat joskus enemmän kuin uutiset. Menemättä nyt itse kirjoihin - niistäkin voisi muutaman päivän nuuskimisen perusteella sanoa yhtä sun toista - mainittakoon toisenlaiset painotuotteet. Juliste- ja karttaosastollahan on perinteisesti ollut tarjolla poliittisten johtohahmojen kuvia kehyksiin ja seinälle pantaviksi. Entä nyt? Dmitrij Medvedevin kuvaa löytyy kyllä, mutta näkyvämmällä sijalla useimmissa kaupoissa on toinen versio. Siinä presidentti poseeraa yhdessä pääministeri Vladimir Putinin kanssa.
Yhteispotretti saa median taannoisen irvistelyn kaksipäisestä kotkasta tuntumaan sekä huvittavan että karmivan osuvalta.
2 kommenttia:
Niinä kahtena kertana kun olen ollut Pietarissa, olen ollut myös aivan kaki puntissa kauhusta sen liikenteen keskellä. Autot ajavat leveitä ulitsoja tuhatta ja sataa, eikä jalankulkijaa paljoa varota. Toisella matkalla opin kyllä nopeasti jo sen röyhkeyden, mitä esimerkiksi kansantaksin saamiseksi tarvitaan: keskelle katua viuhtomaan kättä niin joku kyllä pysähtyy.
Kuubassa ei ollut yksiäkään lastenvaunuja vaikka kaikilla oli vauva, tai ainakin melkein kaikilla. Niitä kannettiin huolettomasti lantiolla, pää oli peitetty valkoisella liinalla auringon kuumotukselta. Se oli veikeän näköistä ja pani miettimään sitä, että Kuubassa lapsikuolleisuus on yhtä pieni kuin Suomessa eikä siellä ihan salettiin vainoilla yhtä paljon kaikesta mahdollisesta kuin täällä :)
Hih, kun aikoinaan palasin Suomeen vietettyäni syksyn Venäjällä - en edes suurkaupungissa, vaan Petroskoissa - meni tovi, ennen kuin opin taas ylittämään kadut juoksematta. Noista ajoista liikennekulttuuri tuntuu kääntyneen aina vain hullummaksi, ja tietysti autojakin on monin kerroin enemmän.
Minäkin olen kummastellut, ovatko järeät ja kömpelöt lastenvaunut tosiaan se kätevin tapa kuljettaa imeväisikäisiä tilanteessa kuin tilanteessa. Näin lapsettoman ja siten asioista mitään ymmärtämättömän näkökulmasta kantoliinat ja muut keveämmät viritykset vaikuttaisivat huomattavasti kätevämmiltä ainakin ketteryyttä vaativissa kaupunkioloissa ja julkisissa liikennevälineissä.
Lähetä kommentti