Luiden päällä

"Kun sun luo tullaan
luiden päällä astellaan
ja jos vesi nousee
jalat kastellaan.

Palatsien hohto häikäisee
kun niitä kesäyö valaisee
voi kuinka ootan
kun sillat taas nousee.

Tää voi olla tarinaa
kaupungin josta laulun kirjoitin
tää voi olla tarinaa
mutta sanat sun yöhön kadotin"

- Folkswagen: Kaupunki


Joka tavalla antoisan, tiivisohjelmaisen seminaarireissun ja monituntisen junamatkan jälkeen oli mukavaa kävellä myöhäisenä kevätiltana asemalta kotiin, avata ovi (kas, seinän vierellä kukkivat jo sinililjat) ja pudottaa painava rinkka lattialle; ottaa kengät jalasta, istahtaa sängylle ja huokaista syvään. Sulateltavaa riittää taas pitkäksi aikaa, ja toivon mukaan inspiraatio jatkuu kotisorvinkin ääressä.

Olen käynyt Pietarissa sen verran harvakseltaan, että jokaisella kerralla luiden päälle rakennettu kaupunki on tuntunut muuttuneen edellisestä. Reilun kolmen vuoden takaiseen visiittiin verrattuna päällimmäiseksi vaikutelmaksi nousi nyt liikennemäärien kasvu. Pääkaduilla tungeksii entistä enemmän autoja ja pakokaasut hunnuttavat ilman likaisenharmaaksi. Parkkipaikoista on huutava pula, joten järkälemäiset citymaasturit* tukkivat jo jalkakäytäviäkin.

Ahtaan keskustan aamu- ja iltapäiväruuhkat ovat omaa luokkaansa; metrolla ja muilla julkisilla kulkuvälineillä pääsisi taatusti perille monta kertaa nopeammin. Mutta auto on aina auto, varsinkin oma.
- Autot tappavat tämän kaupungin, murisi itse Neuvostoliitossa syntynyt, sittemmin suomalaistunut kollegani.

Hölkötellessäni aamulenkillä pitkin Neva-joen rantakatua pohdiskelin, paljonko Pietarin ruuhkissa mahtaa ruttaantua peltiä. Melkein saman tien näin, kuinka sivukadulta kääntyi vauhdikkaasti kalliin näköinen auto, jota pääkadulla kulkevan Ladan kuljettaja yritti väistää polkaisemalla jarrut pohjaan. Aivan Ladan takana tuli kuitenkin toinen auto - ja lopun voikin arvata. Rysähdys oli komea ja sitä seurannut suma tukki koko kadun, mutta ihmiset näyttivät onneksi selvinneen säikähdyksellä.

Vanhan keskustan ilmettä ovat viime vuosien mittaan muuttaneet myös alati lisääntyvät mainoslakanat, joita vedetään rakennusten päälle jopa kokonaisten seinien mitalta. Oivallista mainostilaa, joka täytyy toki hyödyntää! Lopputulos on absurdiudessaan yhtä aikaa huvittava ja kammottava.

*Vuoden turhakkeeksi valittujen, Suomessakin hurjaa vauhtia yleistyneiden muskeliautojen suosio on allekirjoittaneelle sitkas pala nieltäväksi, minkä lähipiirinikin saa aika ajoin todistaa spontaanien jupinapurkausten myötä (eikä kyseessä ole perisuomalainen kateus naapurin hienompaa autoa kohtaan). Maastoautot toki ymmärtää silloin, kun niille on todellista tarvetta hankalakulkuisilla taipaleilla, mutta mikä ihmeen itu on kaupunkimaasturissa? Usein bensasyöppöjen hankintaa perustellaan kai oman perheen turvallisuudella, mutta sekään ei taida olla kulkuneuvon mittasuhteista huolimatta mikään itsestäänselvyys.

Tietysti voisi todeta, että niin kauan kuin itse ylipäänsä omistan auton ja lisään osaltani liikenteen päästöjä, olisi viisaampaa olla hiljaa muiden valinnoista.