Yksi epäystävällisimmistä säistä on sellainen, jossa itätuuli kyydittää lähes vaakasuoraan lumen, rännän, jään ja veden sakeaa sekoitusta, joka sekä pistelee silmiä ja kasvoja että kastelee kulkijan läpikotaisin. Viima viimeistelee kurjuuden kohmettamalla märälle naamalle tihruisen irvistyksen.
Juuri tuollaisessa tuprakassa tarvoin eilen kotiin päin pistäydyttyäni kurkkimassa salsamenoa Campari Clubissa. Mielessä oli telakoitua matkan varrella kuuntelemaan Pohjannaulaa, mutta ajatuskin matkan jatkamisesta kertaalleen kuivuttuani ja lämmettyäni tuntui ylivoimaiselta. Siispä sinnittelin saman tien kotiin, jossa eteisen peilistä vastaani katsoi likomärkä, räntäkuorrutteinen ja kostealta villalta lemuava olento.
Sellaiset hyvästit heitti maaliskuu. Tervemenoa.
2 kommenttia:
Luin "kostealta viinalta lemuava" ja tulin ihan pieneksi hetkeksi kateelliseksi. Onneksi uusi luenta tuotti toista tulosta.
Voi, minun iltaelämäni on sikäli kesyä, että kostea villa kuvaa sitä ihan hyvin ;D.
Hih, mainitsemasi mielikuva oli kyllä aika riemastuttava.
Lähetä kommentti