perjantaina, maaliskuuta 31, 2006

Harakanpesä

"Piti harakka puhetta vierailleen:
'Tilapäinen ihan on pesä,
- älä putoa, varis! - tein kiireiseen...
mut annas, kun on kesä,

niin, vannon, kartano korskehin,
hyvät herrat, tässä löytään,
ei metsässä mointa, sen näättekin!
Hoi muori, pötyä pöytään!'

Mut ennenkuin harakka huomaskaan,
jo putos syksyn lehti,
ja kesken hurskaita aikeitaan
se itse kuolla ehti.

Älä hymyile! Tarina totta on!
Pian ohi on päivät kesän.
Moni aikoi ja aikoi kartanon -
sai valmiiksi harakanpesän!"

- Lauri Pohjanpää


Olen aina kummastellut herra Pohjanpään ylenkatsetta harakanpesiä kohtaan. Oletteko koskaan katselleet, miten huolellisesti ja harkiten pesän jokainen oksa sijoitetaan paikalleen, ja millaisella yhteispelillä harakkapari risulinnaansa kokoaa? Ei mikään avaimet käteen-ratkaisu! Lopputulos on myös vankka; toisinaan pesä kestää vuosien tuulet senkin jälkeen, kun se on tehtävänsä täyttänyt. Ihmekös tuo, kun se rakennetaan usein tiheäoksaiseen puuhun, jossa kantavat rakenteet ovat valmiina.

Varislintujen toimien seuraaminen on ylipäänsä hauska ja kehittävä harraste. Tämäkin varis sortteerasi pitkään, mikä koivun ohuista ritvoista olisi sopivin mukaan otettavaksi. Kun valinta oli tehty, lähdettiin taas kohti keväistä rakennustyömaata.

- - -

Linnuista puheenollen, Pagistaanissa naurettiin tänään ääneen Jennin fasaanille. Toiset perjantaihekotukset niin allekirjoittaneelle kuin karvaiselle tutkimusassistentillekin tarjosi Teen kahvipöytäkeskustelu.

4 kommenttia:

Herkku kirjoitti...

Mielettömän upea kuva!

Kafkakoski kirjoitti...

Tajusin yhtäkkiä, etten ole koskaan nähnyt harakanpesää. Pikkulintujen pesiä sen sijaan olen nähnyt monia (ikäväkseni varsinkin niitä puusta pudonneita, joissa on hyljätty muna sisällä). Täällä Espanjassa myös haikaranpesiä, jotka ovatkin oma lukunsa ja joista olen aina halunnut kirjoittaa blogiini, mutten ole vielä koskaan saanut aikaiseksi.

Anna kirjoitti...

Tiedän parikin vanhaa setää (toinen oli oma ukkini) jotka haastelevat aikansa kuluksi puolikesyjen varisten kanssa. Suhde on ilmeisesti molemminpuolisesti antoisa...

Kaupungissa kasvaneena mielestäni varis on Suomen sympaattisimpia ja harakka on kauneimpia lintuja: monet ulkomaalaiset vieraat pysähtyvät kuin seinään korean rosvolinnun nähdessään. Molemmilla linnuilla on vain pahoja imago-ongelmia.

pagisija kirjoitti...

Herkku, kiitos - itselleni tuottavat mitä suurinta iloa nuo variksen alaspäin sojottavat varpaat :D.

Kafkakoski: Tiheään puuhun rakennetun harakanpesän bongaakin helpoiten joko keväällä tai syksyllä, kun puissa ei ole lehtiä. Kerran katselin, kun harakkapari rakensi pesää orapihlaja-aitaan ja näytti turhautuvan suuresti, kun sinne oli niin vaikeaa kuljettaa oksia...

Anna, varislintujen maine tosiaan saa monet ihmiset vieromaan niitä - mutta nehän oikeasti ovat mitä sympaattisimpia ja älykkäimpiä otuksia. Eipä kai niiden imago niin huono olisikaan, jolleivät niiden älynlahjat riittäisi kaikenlaiseen ihmisen kannalta harmilliseen puuhaan.

Ja harakka tosiaan on kaunis kuin mikä. Haastattelin kerran erästä lintuihin keskittynyttä taiteilijaa, joka kaikkein mieluiten maalasi juuri sitä.