Etävirkahenkilö sonnustautuukin tällä viikolla tavallista useammin sivutoimiseen sopulinnahkaan. Kiirettä siis pitää. Tämänpäiväinen haastattelureissu vei Valkeakoskelle, tehtaan varjoon.Tai oikeastaan koiran varjoon. On mielenkiintoinen kokemus yrittää valokuvata jututettavaa alaviistosta, kun karhunkokoinen ja -näköinen newfoundlandinkoira pitää vieraan konttailua joviaalina leikkiinkutsuna. Koettakaapa pitää tasapaino kyykkyasennossa, kun itseä viisitoista kiloa massavampi koiranjärkäle loikkii riehakkaasti niskaan kuola roiskuen.
Sympaattinen otus se oli silti. Ja pitää kuulemma kutsumattomat vieraat loitolla vain istumalla ulkoportailla.
3 kommenttia:
Voi apua, minulla oli tuollainen. Nyt täytyy mennä sohvalle itkemään. Kesällä tulee kolme vuotta koiran kuolemasta, mutta siis en vieläkään voi... ei nyt täytyy mennä.
No voi. Osanottoni. Eläimenkin lähtöä saattaa surra pitkään, yhtä pitkään kuin ihmisen.
Otamme aina yhteydenn, kun tapaamme eläinystäviämme täällä blogi-maailmassa.
Eläimen lähtöä sitä vasta sureekin... ainakin Dee.
Nöffi on niin söpö kuvassa, että koirut Bones ja Youssuf lähettävät kovasti terveisiä Timbuktusta sinne tehtaan varjoon, jos sinne vielä asiaa. Meillä ihan muut varjot vaanivat täällä.
Terkuin Bones ja Youssuf
Lähetä kommentti