Kaikille kaikkea

Suurmarttyyritar Katariina Aleksandrialaisen ikoni. Pyhimyselämäkertansa mukaan oppinut ja älykäs Katariina eli 300-luvulla. Itsepintaisesti kristinuskoa tunnustavana ylimysnaisena hänen kerrotaan saaneen vallanpitäjät suuttumaan päihittämällä nämä väittelyissä kerta toisensa perään. Tietäähän sen, miten siinä mittelössä kävi. (Kuvan ikonissa, joka on äitini maalaama, kaimani on kuvattu kirjojen ja muiden oppineisuuden tunnusten kanssa. Mukana on myös teilipyörä, jolla Katariinaa kertoman mukaan yritettiin teloittaa. Vempele kuitenkin hajosi kesken toimituksen, joten mestaus hoidettiin lopulta miekalla.)

Pari aamua sitten herätessäni päässäni kaikui lasinkirkkaana toteamus: Jos yrittää olla kaikille kaikkea, ei pysty olemaan kenellekään mitään.

Allekirjoittaneen alitajunta tuottaa usein unen jatkeena jos jonkinlaista nonsensea, jonka joko sivuuttaa tai josta lievästi huvittuu hampaiden harjaamisen ajaksi. Mutta tuossa - aforismiksi varsin keskinkertaisessa ja itsestäänselvässä - mietteessä on vinha perä. Näin tuumii ainakin sellainen, joka on yrittänyt taipua ja kiertyä joka mutkalle ollakseen mahdollisimman helppo ja miellyttävä kaikille kohtaamilleen ihmisille, ja joka on lopulta huomannut tuloksena olevan silkan umpisolmun. Eikä kireässä solmussa tuskaillessaan totta vieköön osaa olla aidosti mitään kenellekään, ei edes itselleen; hyvä jos oman peilikuvansa tunnistaa.

Siihenkin - edes jonkinlaiseen tunnistamiseen - on mennyt aikaa kolmenkymmenen vuoden verran. Vasta sen myötä on alkanut kasvaa myös rohkeus sanoa vastaan tuntiessaan jonkun yrittävän taivuttaa itseä suuntaan, joka tuntuu tavalla tai toiselta väärältä*.

Kuuluisan kaimani väitettyyn sinnikkyyteen taitaa olla vielä matkaa. Joskin nykyajan teilipyörätkin lienevät useimmiten vertauskuvallisia.

*Nyt asiaa hieman etäämpää katsellessani olen tosin tajunnut, että kaiken miellyttämisen ja solmuilun alla ovat olleet rajat, joista yli ei ole ollut menemistä; tietyt arvot ja ajatukset, jotka eivät ole olleet kaupan - tai ainakaan niin tiukkaa tilannetta ei ole tullut, että olisin joutunut kauppaamista edes harkitsemaan. Se on jotenkin lohdullista.