perjantaina, maaliskuuta 24, 2006

Bloody hell

Pistäydyin kulkiessani vaihtamassa pussillisen punaista mukilliseen mustaa ja täysjyväsämpylään, kun kerrankin oli mahdollista käydä kyseisellä asialla keskustassa, ja koska varastot ovat kuulemma epätavallisen vähissä flunssa-aallon takia*. Olen aina ollut naurettavan olevinani hyvästä hemoglobiinistani - ennen joulua se oli komeat 152 - ja ikään kuin odottelin kehuja tälläkin kertaa imarrellun vaatimaton ilme viriteltynä valmiiksi naamalleni.

Vaan ei tullut kehuja. Tuli kaksi pakettia rautatabletteja ja käsky syödä kuuri kiltisti loppuun.
- Ei tämä nyt kovin paljoa ole laskenut, mutta nykyisin rautalisä tarjotaan kaikille säännöllisemmin luovuttaville.

Kaikkea sitä. Mutta hyvä, kun pitävät huolta lypsikeistään.

*Itse asiassa motiivini käydä kupattavana ovat iloisen itsekkäitä. Tykkään veripalvelun leppoisasta ilmapiiristä ja jutustelusta ihmisten kanssa, mistä joku voisi jopa päätellä etätyöläishumanistin sosiaalisen elämän olevan harvinaisen säälittävissä kantimissa (mitä se ei suinkaan ole, tänäänkin minun piti lähteä salsaamaan lähes vuoden tauon jälkeen, mutta mukaan pyydellyt perulaisystävä sairastuikin flunssaan, no, ehkä ensi vuonna). Ja kahvi on aina tuoretta, hyvää ja ilmaista - noin käytännöllisesti katsoen.

3 kommenttia:

-t kirjoitti...

I feel for you :-D Mua ei huolita ees luovuttamaan, mutta onneksi naapurin mummot vie mua kävelylle aamuisin. Ja onhan mulla kyllä ihan kiva duunikaveri, ainut vaan että se tiputtaa karvaa aivan törkeästi.

pagisija kirjoitti...

Oletpa onnekas - minun naapurissani asuva mummo juoksee pakoon, jos häntä yrittää tervehtiä. Mistähän tuollaisia kävelyttäjämummoja löytyisi?

Karvainen tutkimusassistentti on täälläkin, ruokapalkalla poloinen. Täällä kahdestaan jutellaan viisaita päivät pitkät.

-t kirjoitti...

Nämä juurevat rantaruotsalaiset mummot ovat ihan omaa luokkaansa, monessakin suhteessa. Eivät juoksisi varmaan pakoon karhuakaan :-)