Lähijärven jäällä on iltapäivällä tyhjää, vain toisessa päässä näkyy pari hiihtäjää. Kun Sandy tajuaa olevansa irti remmistä ja saaneensa luvan mennä, se loikkaa vauhtiin ja juoksee lumi pöllyten kymmenkunta metriä. Kuullessaan kutsuni se pysähtyy ja pyörähtää ympäri. Suu riemunvirneessä se kiitää takaisin ja katsoo, kaivanko jotakin taskustani. Sitten se menee taas, tekee rodulleen tyypillisen äkkikäännöksen ja jatkaa samaa vauhtia toiseen suuntaan. En voi kuin ihmetellä jälleen kerran, millainen voima pienen koiran pitkissä takajaloissa asuu, ja miten juoksemaan luodun eläimen keho kaarevine selkineen ja syvine rintakehineen liikkuu ja toimii.
Täydellistä.
Ei ihme, että kerran olen kiukuspäissäni kutsunut kutsumistani pihan laidalla kiitävää rusakkoa. Luulin sitä kuuroksi heittäytyneeksi Sandyksi. Saman värisiäkin olivat.
5 kommenttia:
Minusta tuo sinun Sandysi on vähän karitsan näköinen. (Älä nyt kerro sille, ettei ota nokkiinsa, tai siis kuon... Äh.)
Ihana kuva.
Hih, arvaa montako kertaa olen kuullut jotakin tämäntapaista:
- Ai bedlingtoninterrieri? Onko se sellainen lampaan näköinen koira?
Tai:
- Kato äiti! Lammasen poikanen!
Koirakirjoissakin törmää usein leikkimieliseen määritelmään "susi lampaan vaatteissa" :).
Emme siis ota moisesta nokkiimme tai neniimme tai kuonoihimme. Bää!
Ihana... voi että...
Kun bedlingtonia katsoo tarkemmin, näkee, että siinä on vähän vinttikoiraakin (kallon ja selkärangan muodossa kai lähinnä)..
Symppiksiä otuksia joka tapauksessa.
Jep, varsinkin märästä bedlingtonista näkee, että sillä on lähes yksi yhteen whippetin muoto. Sitähän sen jalostuksessa on aikanaan käytettykin, kun haluttiin saada aikaan nopea terrieri, joka pystyy kuitenkin menemään myös luoliin.
Englannissa harrastetaan metsästyspiireissä paljon ns. "lurcher"-risteytyksiä, joissa yhdistelmänä on usein bedlington ja jokin vinttikoira.
Lähetä kommentti