tiistaina, helmikuuta 28, 2006

Erilaiselta

"Ihmisenhän on opittava sieppaamaan ilonsa pienistä ja turhista, jotta hänen elämässään olisi makua."
- Pentti Haanpää


Tämä kevättalvi tuntuu erilaiselta. En nyt tarkoita lintuinfluenssahysterian mahdollisia lieveilmiöitä, puolin ja toisin käsistä karannutta sananvapauskiistaa tai muita ikäviä asioita, joista ei tunnu olevan puutetta maailmalla.

Koskapa olisi.

Ei, nyt puhun omasta, pienestä elämästäni. Samalla, kun huomaan kyllästyneeni talven jälkeen mustaan ja harmaaseen, alkaa sisuksistani puskea sitkeästi pintaan jonkinlainen kupliva hyväntuulisuus ja perushilpeys, joka ei jää satunnaisiin hetkiin. Pitkästä aikaa. En edes muista, miten pitkä aika tällaisesta olotilasta on. Vuosia, kukaties, monia vuosia.

Vierasta, ja samalla etäisesti tuttua. Jotakin, jonka kyllä tunnistaa ja muistaa omakseen, vaikkei osaakaan sanoa, että milloin ja missä.

Siispä puen ylleni farkkuhameen ja ne punaiset raitasukat, hymyilen vieraille ihmisille ja löydän itseni hohottamasta sydämeni pohjasta asioille, joista vielä viime vuonna olisin lähinnä pidättyväisesti huvittunut, ehkä naurahtanut velvollisuudentuntoisesti. En viitsi enää tarkkailla itseäni ulkopuolelta joka tilanteessa, en kantaa tauotonta, epämääräistä huolta menneistä tai tulevista, ostaa oikeutta olemassaolooni jatkuvalla suorittamisella tai potea syyllisyyttä, kun en pysty, ehdi enkä jaksa.

Nautin uudella tavalla paitsi läheisteni seurasta, myös sosiaalisesta virtuaalirapsutuksesta muiden huopahattuhumanistien, kuten Hurinan ja Veloenan kanssa. Huomaan pohtivani, miten mukavaa olisi taas tavata uusia ihmisiä oikeasti.

Missä olen oikein ollut? Onko tämä jotakin ohimenevää vai varovaista paluuta päivänvaloon pitkän hämärän jälkeen? Saa nähdä.

Jos olen lopullisesti hassahtamassa, niin taidan pitää siitä.

7 kommenttia:

Hurina kirjoitti...

Onpa hauska kuulla näin positiivisia kuulumisia! Minäkin olin ennen tätä eroani vaikka kuinka pitkään niin hyväntuulinen, että olin ihan ihmeissäni. Varsinkaan kun sinänsä siihen ei ollut mitään selvää ulkoista syytä. Se oli siis jo ennen kuin tapasin Jamien. Nyt uusi projektini on selvitä tästä takapakista ja löytää tuo tyytyväinen tila uudestaan, että voin matkata hyvin mielin kohti kesää!

kerkkis kirjoitti...

Kuulostaa upealta! Tahtoo myös hassahtaa, jos siitä tulee tuollainen olo!

marinadi kirjoitti...

Hämmentävän hyvällä tuulella taaperran minäkin arjessani, vaikka mitään erityistä ei ole tapahtanut. Hassahtamista taitaa siis olla tosissaan liikkeellä!

pagisija kirjoitti...

Juu, hyväntuulisuus tuntuu vielä ruokkivan itseään: ei viitsi ottaa paineita pikkuasioista, mikä puolestaan lisää hyvää oloa entisestään.

Hurina, tällaisessa olossa on juuri se hyvä puoli, että melankolian taas iskiessä muistaa, että muitakin olotiloja on olemassa ja että niihin on mahdollista päästä.

Päivi kirjoitti...

Hienoa. :)


terv. toinen (kolmas, neljäs, viides...) joka tietää tunteen

pagisija kirjoitti...

Voihan tietysti aina olla, että tämä yleinen hassahtaneisuus ja hyväntuulisuus on osa kansakuntamme kollektiivista joutsenlaulua ennen sukupuuttoon kuolemista lintuinfluenssan kourissa...

Anteeksi, oli ihan pakko :D.

Hurina kirjoitti...

Hehee! ;)