Tänään Aamulehden tekstiviestipalstalla nimimerkkiä "Illalla bileisiin ja mäkkäriin" riepoi lumilautailijapoikien huoleton asenne:
"Lähetettiinkö lumilautailijat olympialaisiin hampurilaisten syöntikilpailuihin vai pitämään hauskaa? Jätkät unohtivat, ettei näistä lajeista jaeta mitaleja. Ylelle terveisiä, että siirtävät moiset lajit digikanavalle ja hiihdot koko kansan nähtäväksi."
Näinhän se on. Nuorisolta on näemmä päässyt unohtumaan, että urheilu on vakava ja harras asia, ja että kilpaurheilijan verellä, hiellä ja kyyneleillä treenatuilla harteilla lepää raskaana koko katajaisen kansan kunnia tai häpeä.
Vai vielä hauskanpitoa.
2 kommenttia:
Aijjai, että iski :)
Vaan muisto vaan enää on noista (af Enehjelm, M. Rautio, M Jukola, P. Tiilikainen) legendoista, joiden urheiluaiheiset selostukset olivat isänmaallista urheiluperinnettä.
Mieleen nousee Pertti Salomaan litterointi:
"Hakulinen on metrin edellä. Hakulinen on metrin edellä. 40 metriä, Hakulinen voittaa, Suomi ottaa kullan. Nyt on Hakulinen maalissa. (ääni on paineen murtama) ...viisi metriä maalissa eroa... Hakulinen teki suomalaisen hiihdon sankarityön. Hän voitti kilpailun, ratkaisi kultamitalin..."
Pertti Salomaa: Dokumentaarinen Radioilmaisu, Oy Yleisradio Ab, suunnittelu ja tutkimusosasto, Sarja B 1/1989
Juu-u. Tuonne kansallisen itsetunnon nostatusaikoihin voidaan kai jäljittää nykyinenkin, perin luterilainen suhtautuminen urheiluun. Penkkiurheilusta piittaamaton humanisti ei osaa kuin nauraa sille prosenttiosuudelle, minkä urheilutulosten uutisointi ottaa vaikkapa televisiouutisista tai sanomalehdistä.
Onkohan ihminen ainoa laji, joka tekee leikistäkin kamppailua hampaat irvessä ja keinoja kaihtamatta? Sillä leikkiähän se viime kädessä on, urheilu. Sitä vain ei saa ääneen sanoa, saati osoittaa nauttivansa siitä :D.
Lähetä kommentti