Warming feet by the fire; the month of February. Canterbury Calendar, a manuscript of around 1280, possibly from Canterbury.Helmikuu on minusta aina ollut jotenkin hahmoton välikuukausi. Vähän samaan tapaan kuin vaikkapa lokakuu. Tammikuussa alkaa uusi vuodenkierto, maaliskuussa ollaan jo kevään puolella - mutta helmikuu? Päivät loppuvat vielä kesken, aurinko ei lämmitä, talvea tuntuu olevan jäljellä silmänkantamattomiin.
Aikaisemmin puhuttiin härkäviikoista, pyhättömästä ajasta joulun päättävän loppiaisen ja paastoon valmistavan laskiaisen välissä. Niin ennen kuin nykyisinkin helmikuussa on eletty rauhallista arkea ja kiristelty vyötä joulunpyhien jälkeen (tosin siinä, missä entisajan eläjä kantoi huolta talvivarastojen riittävyydestä, nykyihminen kiroilee luottokorttilaskuja ja kemujen kerryttämiä kiloja).
Aika hienoa aikaa tämäkin, omalla tavallaan. Siksipä mulkaisen suomalaisugrilaisen synkästi markkinavoimia, jotka ovat juurruttanneet keskelle arktisen sydäntalven sinistä rauhaa jenkkipinkillä sävytetyn, teennäisen ystävänpäivän. Mutta halpakaupoillehan entiset härkäviikot olisivat kirous: ei yhtään krääsäjuhlaa uudenvuoden ja pääsiäisen välissä!
Laskiainen on kai turhan kinkkinen kaupallistettava, paitsi kahviloille ja leipomoille, joiden härkäviikkoja toki helpottaa myös tulevana sunnuntaina vietettävä Runebergin päivä. Suomalaisten vyönkiristysprojekteille niillä taitaa olla päinvastainen vaikutus.
2 kommenttia:
Tuo kuva on liikuttava. Sitä unohtaa, miten erilainen arki oli ennen. Muistaakseni samantyyppinen tilanne on kuvattu myös "Onnellisen elämän salaisuuden" jossain kuvassa.
Niinpä. Jo puulämmitteisessä talossa asuminen muistutti, miten hauraita ja työtä vaativia ovat ihmisen ympärilleen rakentamat elämisen edellytykset. Kun vain ajatteleekin talvia entisaikaan... Ei ihme, ettei aikaa ja energiaa jäänyt identiteettikysymysten ja elämän tarkoituksen ylenmääräiseen pohtimiseen!
Lähetä kommentti