Käytin tänään koiranpoikaa koirahierojan vastaanotolla. Vinkki tuli koiranäyttelyn tuomarilta, joka eläinlääkärinä osasi epäillä lihasjumitusta koiran liikkeiden perusteella. Äkkiseltään ajatus koirahieronnasta saattaa huvittaa, mutta kun miettii, miten suuri osa koiran liikunnasta tapahtuu ihmisen ehdoilla remmissä ravaten tai muuten kontrolloituna, lihasvaivojen syntyminen ja niiden hoitaminen tuntuvatkin aivan järkeenkäyviltä. Työkoirilla lihashuolto kuuluu perusrutiineihin, ja vielä oma ammattikuntansa ovat hevoshierojat.Tunnin aikana hieroja kävi huolella läpi koko asiakkaansa kropan, löysi jumituskohdat, pehmenteli niitä, kertoi paljon koiran fysiologiasta ja näytti lopuksi, millaisilla venytyksillä nelijalkaisen lenkkikaverin lihaksia voi vastaisuudessa huoltaa. Jotkut koirat kuulemma venyttelevät itsekin, mutta kaikki eivät sitä tee ainakaan tarpeeksi.
Hieroja mainitsi oman koiransa venyttelevän usein niin, että sohvalta tai sängyltä laskeutuessaan se jättää takapäänsä hetkeksi ylös ja ojentaa takajalkansa suorina taakse. Se on kuulemma mitä tehokkain venytys juuri niille lihaksille, jotka koiranpojallakin tuppaavat jäykistymään. Huvituin kovasti, koska vanhempi assistentti Sandy tekee aivan samaa viihtyen pitkät tovit oudossa kottikärryasennossa. Olemme kummastelleet moista tapaa ja ihmetelleet, eikö se satu selkään, mutta ilmeisesti asia onkin aivan päin vastoin.
Paljossa Rocky on vanhemmasta lajitoveristaan mallia ottanut, muttei - harmillista kyllä - tuossa perusteellisessa venyttelyssä.
Oli hauska seurata koiran reaktioita hierontatilanteessa. Ensin se tietysti häsäsi innoissaan, kun hieroja laskeutui matolle sen kanssa. Venytys- ja hierontaotteet oudoksuttivat aluksi, mutta hyvin pian Rocky rentoutui ja alkoi kuunnella käsittelyä rauhallisena. Välillä se päätti, että homma on tylsää ja yritti nousta, mutta rauhoittui nopeasti uudestaan. Kai lihasten leipominen ja osaavat otteet tuntuvat koirasta aivan yhtä mukavilta kuin ihmisistäkin.
Toisenlaisia asiakkaitakin kuulemma on. Vaikeimpia ovat tapaukset, jotka jännittävät käsittelyä, koska pelosta jäykkää koiraa on täysin mahdotonta hieroa. Joillakin taas on kuonokoppa vakiovarusteena.
2 kommenttia:
Osaavat otteet ovat muuten vissi juttu. Mutsini, joka on lymfaterapeutti, oli aluksi ainoa ihminen, joka sai koskea silloin vielä kovin ihmispelkoista Nasua kaulaan ja ristiselkään. Ei auttanut mun kuin katsoa, mitä äiti tekee käsillään ja miten. Kyllä Nasu äidillekin murisi ja näytti hampaitaan, muttei tehnyt mitään muuta, murisi uudestaan, katsoi sitten ihollaan eteneviä käsiä hämmentyneenä, huokaisi ja laski päänsä maahan ja rentoutui kunnes löytyi seuraava arka alue, jossa sama murina ja sitten rentoutuminen toistui.
Nasun kanssa olen huomannut, että se on paljon pahemmin jumissa silloin kun sillä käytetään normaaleja valjaita, ja melko vetreä kuonopantaviikkoina, jolloin se ei pääse vetämään itseään tukkoon. Ei mikään ihme, tosiaankaan.
Itse unelmoin juuri siitä, että jos nyt pääsisin hierojakouluun, voisin siitä kouluttautua koirahierojaksikin vielä... :) sit vois tarjota vaikka all-in-one -pakettia: hieronta koiralle ja päähieronta ihmiselle :D
Koira- ja ihmishieronnan yhdistäminen kuulostaa hyvältä. Me voisimme oitis ilmoittautua asiakkaiksi :).
Lähetä kommentti