sunnuntaina, syyskuuta 27, 2009

Asiat, joihin voi vaikuttaa

Lukekaapa Taviokuurnan teksti, jossa hän referoi (allekirjoittaneenkin kovasti arvostaman) evoluutiobiologi Jared Diamondin näkemyksiä ihmiskunnan nykytilasta ja tulevaisuudesta. Surullinen tosiasia on, että ongelmat eivät ole jossain muualla, kaukana meidän leppoisasti soljuvasta arjestamme.

Kirjoituksen kuvaamista syy- ja seuraussuhteista nousivat mieleen ne lapselliset yleisönosastokommentit, joissa suomalaiset ilakoivat ilmastonmuutoksesta: "antaa tulla vaan, sitten meilläkin on lämmintä". En minäkään halua leikkiä tuomiopäivän profeettaa, mutten malta olla toteamatta, että esimerkiksi huolta ja hätää aiheuttanut H1N1-influenssa voi olla - ja todennäköisesti onkin - vasta alkua, jos ongelmavyyhti jatkaa sotkeutumistaan ja kiristymistään.

Mitä sitten voi tehdä? Olla ajattelematta koko asiaa, vai uuvuttaa itsensä henkilökohtaisella ristiretkellä maailman pahuutta vastaan? Kävin taannoin haastattelemassa tästä kiperästä aiheesta erästä eko- ja ympäristöpsykologia, joka vetosi vanhaan viisauteen: pitäisi oppia tunnistamaan ne asiat, joihin voi vaikuttaa niistä, joille ei itse voi mitään. Kun ihminen kokee pystyvänsä vaikuttamaan edes johonkin ja tekemään oman, pienen osansa tilanteen parantamiseksi, mielenrauha tulevaisuusuhkien keskellä löytyy helpommin.

Jututettavani toi myös esille työuupumuksen, ahdistuksen ja ympäristökysymysten yhteyden: niin kauan kuin yhteiskunta ylläpitää ja vahvistaa tehokkuuden ja tuottavuuden arvomaailmaa, ihmiset päätyvät väsyttämään itsensä rahan ja tavaran kilpavarustelulla huomaamatta itsekään, mihin elämä valuu. Sama kulutuskeskeisyys sahaa oksaa tulevaisuuden elämisen edellytysten alta.

Psykologi totesi asiassa piilevän paradoksin: hidastamalla tahtia itsensä, läheistensä ja ympäristönsä hyväksi ihmiset luulevat joutuvansa luopumaan jostakin, vaikka asia olisi aivan päinvastoin.

Siitä, onko todellista vaurautta aika vai raha, on kirjoittanut muun muassa Osmo Soininvaara, viime aikoina ymmärtääkseni myös moni muu. Ehkä jonkinlainen kulttuurinmuutos on näköpiirissä?

3 kommenttia:

Veloena kirjoitti...

Hih, sain juuri äsken yogi-teen lipukkeesta seuraavat sanat, jotka tuntuivat hyviltä (ja näillä koulutusvalinnoilla aika silleen nappiin myös): "Your greatness is measured by your gifts, not your possessions." Tosin nuo lahjatkin tahtoisi korvata uteliaisuudella tai enintään taidolla...

Niinpä, luopuminen. Ehkä pakolliseksi pitäisi määrätä Cortazarin minimioppimäärä eli johdatus kellon vetämisen ohjeisiin (tai jotakin sinnepäin, kirjassa, jossa kerrotaan myös kronoopeista ja faameista...) ja jossa todetaan yksinkertaisesti, että et sinä kelloa saa, kello saa sinut. Luopuminen on aika usein päähänpinttymistä ja riippuvuuksista luopumista. Kamalaa, eikö vain... ;)

sampsa kirjoitti...

Tärkeitä kysymyksiä. On ihmeellistä kuinka monet ajelehtivat elämän läpi ilman sen suurempaa ajatusta sille mikä elämässä on arvokasta. Vanhainkodissa kummastellaan, että mitä jäi käteen: kasa vanhaa elektroniikkaa ja asunto mutta pää ei enään kestä jutustella lasten ja ystävien kanssa.

Ihmisille tulisi uudelleen opettaa kuinka elää. Olen kirjoittanut Vehmas Assemblyn blogiin ajatuksiani siitä kuinka jokainen voi yksinkertaistaa jotta saisi elämältä enemmän.

Keskiviikkona on julkaisu vuorossa teksti jossa pohdin onnellisuutta ja mainitsemaasi asioihin vaikuttamista.

Kati Parppei kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Meidänkin huushollissamme näitä on kovasti pohdittu viime aikoina. Elämä pitäisi kai opetella näkemään ja tasapainottamaan kokonaisuutena, mikä voi olla oma haasteensa, jos on aiemmin vain mennä vipeltänyt suorituskeskeisesti eteenpäin.

Jännä juttu on se, että kukaan ei sitä toisen puolesta tee, tuota näkemään opettelemista ja pohtimista. Nykypäivän työelämäkin suosii vipeltämistä, ei pysähtelyä ihmettelemään.