tiistaina, tammikuuta 25, 2011

Sen edestään löytää

Olen parille ihmiselle koettanut kuvailla tunnetilaa, joka väitöksen jälkeen on hiljalleen voimistunut.

Joskus vuoden 2006 tienoilla, kun sain tutkijakoulupaikan ja aloin tehdä väitöskirjaa hartiavoimin, sulloin elämän muut suuret kysymykset armotta komeroon ja lukitsin oven. Tajusin, ettei väikkäri valmistu ikinä, jos ryhdyn sen ohella liikaa pähkäilemään tulevia työllistymismahdollisuuksiani, tekemään urasuunnitelmia ja miettimään muita elämänvalintoja. Päätin, että tätä tehdään nyt ja pohditaan jatkoa sitten, kun urakka on valmis.

Joskus marraskuun lopulla aloin kuulla komerosta meteliä ja ryskytystä. Siellä ne syrjään sysätyt kysymykset vaativat huomiota. Alkuvuodesta ovi sitten antoi periksi. Nyt kaikki vaihtoehtoiset polut ja elämänvalinnat roikkuvat lahkeissani ja huutavat yhteen ääneen tingaten minua tekemään päätöksiä ja suunnitelmia.

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Ja minä kun kuulun siihen ärsyttävään ihmislajiin, joka ei jäätelöaltaallakaan osaa tehdä valintaa tikun ja tötterön välillä katsomatta ensin, mitä muut ottavat.

Kaikkea ei voi saada, mutta aina voi miettiä, millaiset asiat poissulkevat toisiaan ja onko poissulkevuus lopullista vai ei. Pohjavirtauksena pohdinnoissa on tietysti elämän yllätyksellisyys: liikaa ei voi eikä ehkä pidäkään asioita suunnitella, koska eivät ne kuitenkaan mene yksi yhteen kaavailujen mukaan.

5 kommenttia:

Kristina kirjoitti...

VAU. Mahtava tilaisuus tehdä valintoja. Tervehdi luurangot ystävällisesti ja kerro heille, että teet ihan itse oman aikataulusi mukaan päätöksesi. Älä anna muiden vaikuttaa päätöksentekoon (paitsi siippaa on varmaan hiukan kuultava joissain asioissa), äläkä ainakaan ahdistu. Ja teet minkä päätöksen tahansa, niin aina voi tapahtua muutoksia ja yllättäviä käänteitä, joihin me itse emme voi vaikuttaa. Elänkaareemme tulee paljon huippuja ja laaksoja, joita emme itse aiheuta.
Onnea valintoihisi!

Päivi H-K kirjoitti...

Mä sanoisin (vaikkei tässä neuvoa kysytäkään?), että unohda realismi. Tämän neuvon sain Joltakulta vajaat 3 vuotta sitten, kun etsimme asuntoa itsellemme. Kävimme vain niissä mahdollisissa kohteissa, kun Joku kehotti kiertämään ne hulluimmatkin paikat, ne mahdottomat. Emme noudattaneet hyvää neuvoa (ja silti löysimme unelmiemme paikan), mutta ehkä tämä ohje tahi viisaus olisi nyt tässä kohden hyvä palauttaa... ehkä se olisi nyt paikallaan..? Unohda siis kaikki "tämä on mahdollista" vaihtoehdot, ota hieman suklaata ja anna ajatusten lentää...

Kati Parppei kirjoitti...

Niin, viisaita neuvoja. Ihmisellähän on lähinnä valta päättää, mitä hän haluaisi valita. Sehän siitä vaikeaa tekeekin, kun omia haluamisiaan ei tunne tai tunnista, tai toisaalta kuvittelee haluavansa valita monia asioita, joista osa on niitä toisensa poissulkevia. Elämänahneutta...!

Toisin sanoen yksittäisten elämänvalintojen jahkamisen sijasta pitäisi tosiaan istua alas, lopettaa panikointi, ottaa sitä suklaata ja yrittää käydä jonkinlaista lempeää dialogia itsensä kanssa elämän perusasioista. Tiedostaen, että sattumalla (tai johdatuksella, miten kukin uskoo) on sijansa, mitä tahansa päättääkin tehdä.

Eva Ahl-Waris kirjoitti...

Olen iloinen siitä, että sinä voit VALITA. Olet lahjakas monella tavalla. Jos ei muuta, nauti edes siitä. Kuulostaa höperöltä? Minulla taas ei ole tulevaisuudessa yhtään MITÄÄN. Ei lahjoja. Olen lasten kanssa ja riipun sitten niissä loppuelämäni... no, ehkä voi vähän harrastaa historiaa yms. Voimia!

Kati Parppei kirjoitti...

Elähän kollega horise joutavia! Sinullako ei lahjoja? Kukahan juuri teki erinomaisen väitöskirjan ja sai siitä kiitosta... Mutta joo, ihan selvät post doc-bluesin oireet ;).

Sehän se tällä alalla on, että nuo valinnat liittyvät pitkälti siihen, pystyykö jatkamaan vai siirtyykö tekemään jotain kokonaan muuta. Realiteetit kun ovat, mitä ovat. Eivät ne minunkaan suunnitelmani niin korkealentoisia ole. Ihan vakavasti olen harkinnut mm. puutarha-alan opiskelua.

Eikä minulla ole edes niitä lapsia. Sinulla on sekä lapset että tohtorintutkinto!