Pärjää vielä aivan hyvin

Jupperissa, Nummitien varrella kasvava 30-metrinen tammi on Espoon luontokohteet-julkaisun mukaan yksi Espoon korkeimmista. Tien yli kauniisti kaareutuvalla, rauhoitetulla puulla on ikää noin 150 vuotta.

Kävin tänään pyöräilemässä Espoon Pitkäjärven ympäri ja ihailin kauniita, vanhoja taloja ja pihapiirejä järven itärannalla. Näinpä sen kuuluisan Linnaisten kartanonkin, jonka nimi saa yhä aikaan kauhuromanttisia väristyksiä selkäpiissä. Tosin olin lapsena kovin pettynyt, kun Topeliuksen kertomuksessa - ja Valentin Vaalan ohjaamassa elokuvassa - kummittelijaksi paljastuikin salakäytäviä pitkin hiippaillut mummo eikä oikea aave. Mikä antikliimaksi!

Toivottavasti en nyt pilannut keneltäkään yllätystä.

Apropos pyöräily, olen jo pari vuotta käynyt jaakobinpainia uuden polkupyörän hankkimisen tiimoilta. Nykyinen seitsenvaihteinen, jämäkkä hybridipyörä on ollut minulla viisitoista vuotta, ja olen ollut siihen enemmän kuin tyytyväinen. Tosiasia kuitenkin on, että se alkaa olla eläkekunnossa. Öljyttynä ja huollettunakin se ronksuu, raksuttaa, vongahtelee ja rusahtelee. Uskollinen ratsuni myös vingurtaa hieman muistona lehdenjakovuosista, jolloin kuljetin sen sarvissa kahta painavaa lehtilaukkua ja tarakalla yhtä (nykyään jakajilla näyttää olevan vetokärryt; pullamössösukupolvi!).

Kun käytin pyörää viimeksi huollossa, minua valistettiin, että suurehko remontti olisi pian tarpeen. Hinta-arvio uusine osineen liikkui samoissa lukemissa kuin uuden pyörän hinta. Tänä keväänä taloutemme teknisimmin suuntautunut osapuoli teki pyörälleni kotihuollon ja varoitti, että edessä saattaa olla ongelmia; osat alkavat olla jo niin kuluneita.
- Se kestää sen minkä se kestää. Se voi hajota huomenna tai kolmen vuoden päästä, hän arvioi minun jupistessani lausunnon turhauttavasta, joskin ymmärrettävästä ympäripyöreydestä.

Jos ajelisin vain kotikulmilla kauppa- tai työmatkoja, voisin hyvin pitää pyörän niin sanotusti loppuun. Mutta kesäaikaan intoudun usein polkemaan monen kymmenen kilometrin lenkkejä, tai tekemään vielä pidempiä retkiä. Ajatus liftaamisesta kotiin joltakin bussiyhteyksien takana olevalta syrjäkylältä ei oikein houkuta.

Uuden pyörän hankkiminen arveluttaa kuitenkin kahdesta syystä. Ensinnäkin retki- tai hybridipyörä on keskihintaisenakin tyyris hankinta. En tarvitse enkä tahdo kallista huippupyörää, mutta haluan vuosia kestävän kumppanin, jonka kanssa pystyy taittamaan matkaa sujuvasti muuallakin kuin kaupungin tasaisilla pyöräteillä. Toisekseen kiusaannun ajatuksesta, että ostaisin rehvakkaasti uuden kulkupelin, vaikka entiselläkin pärjää vielä aivan hyvin.

Pärjää sen minkä pärjää. Ehkä tämän kesän, ehkä kolme seuraavaakin. Tai sitten pyörä leviää täysin palvelleena alta viikon päästä veivatessani jossain pöpelikössä kaatosateessa kolmenkymmenen kilometrin päässä kotoa.

Sanokaa minun sanoneen, tämä jahkaminen ei lopu, ennen kuin mainittu skenaario on lopulta toteutunut.