Marrashorrostamisen lomassa mainittakoon, että haju- ja makuaisti ovat uskomattomia muistosäilömöitä. Sen klassisen lehmuksenkukkateen sijaan allekirjoittanut koki lauantaina tajunnan räjäyttävän hetken kaapin perukoilta kaivetun Laphroaig-skottiviskitilkan myötä (suuri osa oudosta pullokokoelmastamme lienee peräisin siipan kaukaisilta teekkariajoilta - Pagistaanin viinakaappia ei tosiaan turhan usein auota). Turvesavun maku heitti minut suoraan talvisenkosteaan Irlantiin - etenkin maaseudullahan savun haju tuntuu kaikkialla - vaikka kyseisestä visiitistä on jo yhdeksän vuotta. Aromin nostattamien muistikuvien kokonaisvaltaisuus ja voimakkuus oli hurja kokemus.
En juuri väkevistä välitä, mutta jos pitää valita, viski menee vaikkapa konjakin edelle. Laphroaigin jälkeen en taida enää välittää muista viskeistäkään, ellei jokin ihmeliemi pistä vielä paremmaksi.Kuva ei liity aiheeseen. Vaikka voisi se liittyäkin, jos niikseen tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti