perjantaina, syyskuuta 05, 2008

Pojista porsaita ja muuta ruokapohdintaa

Kaupunkilehden yleisönosastolla erään varusmiehen opettajaäiti kertoi, kuinka pojan kauniit pöytätavat olivat kadonneet palvelukseen astumisen myötä. Nuori mies ahmi, maiskutti ja röyhtäili. Aina hän ei tullut edes yhteiseen ruokapöytään, vaan toi lomille tullessaan mukanaan omat roskaruoat.

Pojan selitys oli, että armeijassakin annoksen joutui ahtamaan sisäänsä ennätysajassa. Röyhtäily oli puolestaan välttämätöntä, että mahalaukun sai nopeasti mahdollisimman täyteen.

Tuohtuneen äidin syyttävä sormi osoitti puolustusvoimia. Vapaasti siteerattuna kasvatustyö oli valunut hukkaan, kelpo pojista tehtiin armeijassa porsaita (taas näitä kohtuuttomia eläinvertauksia, esitän pahoitteluni sikojen oivalle sukukunnalle).

Tällä viikolla toisen, samassa varuskunnassa palvelevan varusmiehen äiti - niin ikään ammattikasvattaja - vastasi kirjoitukseen. Hän oli kysynyt omalta pojaltaan armeijan ruokailukäytännöistä. Pojan mukaan ateriointiin oli varsinkin alussa turhan vähän aikaa, mutta sitä mukavampaa oli kotona käydessä saada syödä kotiruokaa kaikessa rauhassa. Yletöntä röyhtäilyä tai muuta mesomista ei valtion pöydässäkään sallittu.

Kirjoittaja kysyikin - jälleen vapaasti siteerattuna - oliko pöytätapansa isänmaalle uhrannut poikaparka omaksunut yhtä innokkaasti muitakin armeijan käytäntöjä, kuten sänkynsä tarkan petaamisen tai nousemisen kello kuudelta.

- - -

Mitä ruokaan tulee, tänään Helsingin Sanomissa käsiteltiin taas kouluruokailun kustannusongelmia. Saman aiheen tiimoiltahan on valiteltu etenkin lihan kallistumista ja - jos oikein olen ymmärtänyt - väläytelty jopa kasvisruokavaihtoehdon karsimista säästösyistä.

Olenko ainoa, jonka mielestä logiikka ontuu hieman?

Miksei kukaan ole nostanut esiin ehdotusta yhdestä tai kahdesta viikoittaisesta kasvisruokapäivästä, jolloin kaikki söisivät esimerkiksi pavuista, linsseistä tai soijasta tehtyä ruokaa? Onhan koulujen ruokalistoilla perinteistä hernekeittoa ja ohrapuuroa, mutta maailma on täynnä muitakin herkullisia, täyttäviä ja täysipainoisia kasvisreseptejä. Vuoden mittaan säästö olisi melkoinen, koska esimerkiksi pavut ovat lihaan nähden hämmentävän halpoja.

Samalla kokonainen sukupolvi oppisi, ettei lihaa tarvitse syödä aivan joka aterialla tai joka päivä - asia, johon ilmastonmuutoksen myötä jouduttaneen totuttelemaan myös länsimaissa.

Liekö kyse vain asenteista? Nähdäänkö kasvisruoka edelleen ravitsemuksellisesti huonompana tai muuten vähäarvoisempana vaihtoehtona, jonka säännöllinen tarjoaminen koululaisille olisi törkeää säästöpolitiikkaa? Tekisikö moista ehdottava päättäjä poliittisen itsemurhan?

Jokin aika sitten lounaalle mennessämme ystäväni - sekasyöjä, kuten minäkin - osoitti huvittuneena yliopiston ravintolan ruokalistaa, jossa vaihtoehdot oli jaoteltu normaalilounaaseen, kasvislounaaseen ja kevytlounaaseen.

Niinpä. Kasvisruoan - tai kevyemmän vaihtoehdon - valitseminen taidetaan yhä nähdä poikkeuksena "normaalista". Vieläköhän tulee aika, jolloin kasvislounas on normaalilounas ja lihalounaasta joutuu pulittamaan pari lisäeuroa?

Harro Koskisen sikavaakuna on lainattu täältä.

keskiviikkona, syyskuuta 03, 2008

Viirupöllö

Ehdin metsään vasta hieman kuuden jälkeen, kun aurinko oli jo matalalla. Kuljeskellessani hämärtyvässä kuusikossa näkökenttäni rajalla häilähti jokin äänetön ja vaalea. Pöllö, arvasin, ja pysähdyin niille sijoilleni.

Lehahtajan lajista kiinnostuneena lähdin liikkumaan varovasti kohti suurta kuusta, johon lintu näytti lentäneen. Aikani hiivittyäni ja kurkittuani huomasin, että minulle tehtiin samaa. Viirupöllöksi osoittautunut lintu lennähteli puusta toiseen yhä lähemmäksi pysähtyen välillä oksalle kurkistelemaan minua arvioivasti.

Pian olimme naamakkain välissämme vain pieni aukio. Pöllö istui männyn oksalla ja minä seisoin sammalikossa. Katselimme toisiamme tovin ja jatkoimme sitten molemmat matkaamme.

Ihmettelin pöllön rohkeutta, kun pesintäaikakin on jo ohi - viirupöllön pesistä ja maastopoikasistahan kannattaa pysyä kaukana, jollei halua liittyä valkoisen kepin käyttäjiin. Muistelin kuitenkin lukeneeni, että viirupöllöt katsovat poikastensa perään useamman kuukauden pesästä lähdön jälkeen. Niinpä arvelin, että jossain lähistöllä oli itsenäistymisen partaalla olevia teinipöllöjä, joista emo kantoi vielä huolta.

Tai sitten olin linnun mielestä muuten vain epäilyttävä kulkija, josta piti ottaa hieman mittaa.

Hakiessani varmistusta arveluilleni törmäsin Yliopistolehdessä vuosia sitten ilmestyneeseen, varsin hauskaan ja informatiiviseen juttuun viirupöllöistä ja niiden tutkijasta. Kannattaa lukaista.

maanantaina, syyskuuta 01, 2008

Pölypunkkina

Eilen haikailin jälleen kerran teleporttia. Miten kätevää, nopeaa ja ekologista olisikaan siirtyä muutamassa sekunnissa puolentuhannen kilometrin päähän! Koti-insinöörini muistutti, että laite saattaisi mennä kesken kaiken epäkuntoon.
- Niin, tai mukaan voisi sujahtaa kärpänen.
- Entäs pölypunkit?

Visio materialisoitumisesta seminaarisaliin jättikokoisena pölypunkkina jaksoi kiehtoa vielä tänäänkin, kun tein siirtymää määränpäähäni kaikkea muuta kuin kätevästi, nopeasti ja ekologisesti.

Suhteellisuudentajua

Se tuli yllättäen ja pyytämättä, kuten sanonta kuuluu.

Syyskuu nimittäin. Puren nyrkkiäni, etten puhkeaisi lohduttomaan, mutta täysin hyödyttömään huutoon sen tosiasian edessä, että aika kuluu ja viikot vaihtuvat kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi, joita väitöskirjan tekijällä on jäljellä enää yksi kokonainen, eikä sitäkään oikeasti ottaen huomioon kielentarkistuksen, esitarkastuksen, painatusajan ja niin edelleen, ja että tuohon vuoteen pitäisi vielä mahduttaa yhtä sun toista.

Eilen hain hieman suhteellisuudentajua aikakysymykseen pistäytymällä siipan kanssa Hämeen linnassa ja Hakoisten linnavuorella. Ensimmäiset vierailuni mainittuihin paikkoihin tein pari vuotta sitten Glossan syysretken merkeissä. Tuumailin tuolloin, että reissu pitäisi uusia joskus paremmalla ajalla.

Varsinkin linnavuori sieltä avautuvine kulttuurimaisemineen on vaikuttava paikka, jossa kannattaa piipahtaa, jos sattuu olemaan liikkeellä Janakkalan seudulla. Tasalakinen, noin 60 metriä korkea kallio näkyy valtatie kolmoselle varsin hyvin, vaikka sinne onkin mentävä vanhan tien kautta Hakoisten kartanon viitoitusta seuraten.

Tiestä puheen ollen, tänään on taas pakattava matkaan koirat, kirjat ja kannettava ja suunnattava kohti itää. Muutamaan päivään pitäisi mahduttaa ainakin tutkijakoulutapaaminen, muita lähitöitä, arkistovisiitti, mullan lapioimista ja - tästä ei neuvotella - jokunen tunti metsänpeitossa syksyn hajua hengittäen.

torstaina, elokuuta 28, 2008

Sienilasagne

Pagistaanin postiluukusta kolahtaa aika ajoin muuan kaupunkilehti, jonka kiinnostavinta antia on kokki Sami Garamin ruokaohjepalsta. Ilokseni olen pannut merkille, että lähes joka lehdessä ainakin yksi resepteistä on kasvisruoka. Kermaa tai voita ei herkuissa säästellä, mutta mitäs pienistä.

Pakastimen uudelleenjärjestely nosti viikonloppuna pintaan muun muassa viimesyksyisiä metsäsieniä. Ne loppusijoitettiin tähän Garamin ohjeesta mukailtuun, nopeatekoiseen ja herkulliseen lasagneen, johon tietysti sopivat myös viljellyt sienet.

Sienilasagne

1/2 l esikäsiteltyjä metsäsieniä
2 sipulia
1/2 l kevytmaitoa
3 rkl vehnäjauhoja
voita paistamiseen
nippu persiljaa
mustapippuria
suolaa
2 tlk yrttimaustettua tomaattimurskaa
lasagnelevyjä
200 g juustoraastetta (käytin 17-prosenttista Polaria)

Ruskista sienet ja sipulisilppu voissa. Lisää vehnäjauhot, maito ja mausteet ja kypsyttele tovi. Tarkista maku.

Alkuperäisessä ohjeessa tomaattimurska olisi laitettu lasagneen sellaisenaan, mutta itse lisäsin siihen punaviinipullon pohjat, maustoin vähän lisää (tomaattipureeta, yrttejä, ripaus sokeria) ja keittelin kokoon sen ajan, minkä sienikastikkeen teko vaati.

Kasaa lasagne tavalliseen tapaan, eli laita voideltuun vuokaan kerroksittain sienikastiketta, tomaattimurskaa, juustoraastetta ja lasagnelevyjä, päällimmäiseksi jompaakumpaa kastiketta ja juustoa. Kypsennä noin 200 asteessa kolmen vartin verran. Peitä vuoka, jos lasukan pinta näyttää tummuvan liikaa.


Sienikuva on lainattu täältä.

keskiviikkona, elokuuta 27, 2008

Fiksuja, sosiaalisia ja siistejä

"Men have long compared rats to humans and drawn parallels between the two species, with no regard for the possibility that the rat might find such comparisons odious, considering the record of our race. In story and real life, rats are often endowed with human characteristics. Once they were tried in courts of law for their offences and a Russian czar reportedly court martialled a rat for its predations."

- Hendrickson, Robert: More Cunning than Man. A Social History of Rats and Men (1983)

Maanantaina YLE näytti kiinnostavan Prisma-dokumentin rotista. Rottakansan älykkyyshän ei ole mikään uutinen sellaiselle, joka on joskus jakanut elintilansa sen edustajan - villin tai kesyn - kanssa.

Allekirjoittaneella oli aikoinaan ilo seurata kaikkiaan kuuden kesyrottayksilön edesottamuksia. Ne olivat kaikin puolin kiehtovia, fiksuja, sosiaalisia - ja äärimmäisen siistejä eläimiä. Ehkä rotan huonomaineinen "suomuhäntä" tuntuisi ihmisistä vähemmän puistattavalta, jos he tietäisivät, miten huolellisesti sitä pestään ja hoidetaan? On nurinkurista, että rottia pidetään jotenkin luonnostaan saastaisina eläiminä, vaikka niiden mukanaan kantama ryönä taudinaiheuttajineen on tavalla tai toisella ihmisperäistä. Kukapa viemärissä puhtaana pysyisi?

Rottien määrätietoisuus ja kekseliäisyys - etenkin ruoan hankkimisen suhteen - tuntuivat niin ikään rajattomilta. Ei sellaisia olentoja voi kuin ihailla, vaikka rottien ja ihmisten intressit eivät aina kohtaakaan. Ja mikä sopeutumiskyky! En ole edes halunnut hankkia uusia rottia, ennen kuin pystyn tarjoamaan niille enemmän vapaana kuin häkissä oloa (kaksi rottakoiraa samassa huushollissa luovat tietysti omat rajoituksensa).

Eläinten käyttäytymisestä on viime aikoina tehty muutenkin mielenkiintoisia huomioita. Esimerkiksi harakat näyttäisivät tunnistavan itsensä peilistä, mikä varislintujen hengenlahjat huomioon ottaen ei tunnu kovinkaan yllättävältä. Ihmisen haukotuksen on havaittu puolestaan tarttuvan koiraan. Tätä empaattisuuden osoitukseksi arvioitua ilmiötä on luultu esiintyvän vain ihmisten ja muiden kädellisten välillä.

Pitääpä mennä testaamaan. Jokainen koirien, hevosten tai muiden laumaeläinten kanssa tekemisissä ollut lienee kyllä huomannut, miten helposti oma rentoutuneisuus - ja vastaavasti tietysti jännittyneisyys - tarttuu toisen lajin edustajaan. Eiköhän haukottelussa ole kyse aivan samasta asiasta.

Kiinalainen rottamaalaus on ajoitettu vuodelle 1431 länsimaisen ajanlaskun mukaan. Se on lainattu täältä.

tiistaina, elokuuta 26, 2008

Ompelutöitä

Kävin tänään urheiluhierojalla, vaikken mikään urheilija olekaan. Viime talvenahan kiusanani olivat alaselkävaivat, joihin ei onneksi löytynyt lihaskireyttä kummempaa syytä. Koska käyn juosta hölköttelemässä useamman kerran viikossa, fysioterapeutti ehdotti venyttelyn lisäksi ennaltaehkäisevää hierontaa. Juuri juoksu kun tuppaa keräämään jännitystä muutenkin kireisiin takareisiini, mikä taas heijastuu kumuloituvasti selkään.

Ajatus koipiensa ja ahterinsa hierottamisesta tuntui äkkiseltään omituiselta. Käsittely tuli kuitenkin ihan tarpeeseen.

Hierojan kanssa oli myös mukava jutella. Hän tosin äityi kyselemään - kuten piinallisen moni kohtaamistani ihmisistä - väikkärini aiheesta ja alan työnäkymistä. Myönsin, ettei historia tunnetusti ole niitä parhaimpia työllistäjiä, eikä oman alan töiden varaan kannata tulevaisuuttaan laskea. Totesin laittavani silti varovaisen toivoni Venäjän historian ja kielen tuntemukseen (miten tekisikään mieleni napsauttaa nöyrät lainausmerkit tuntemus-sanan ympärille, mutta harjoittelen rehvakasta osaamiseni markkinointia ja jätän ne väliin).
- Eräs toinenkin asiakkaani on väitellyt Venäjän historiasta. Hän tekee ompelutöitä kotonaan, hieroja huomautti iloisesti.

Vai niin. Sepä hauska kuulla.

Ompelutöissähän ei ole sinänsä mitään vikaa. Jos nimittäin osaa ommella.

maanantaina, elokuuta 25, 2008

Sokkomyllikäs

Horrospussiainen, pomppuli, rusoposkipussikko, isojyystäinen, peikkoleikko, kusimanse, murrikka, häntähypikäs, perunhemuli, sokkomyllikäs*.

En yhtään ihmettele nisäkäsnimistötoimikunnan toteamusta työn hauskuudesta. Ilolla panin merkille myös supiaisten virallistamisehdotuksen. Maailma on taas hieman paremmin kohdallaan.

*Siskolle kiitos maanantaipiristyksen tarjonneesta linkkivinkistä.

sunnuntaina, elokuuta 24, 2008

Leivinkivi

Toinen Pagistaanin kaksijalkaisista tekee liioittelematta maailman parasta pizzaa*, enkä se ole minä. Nyt parhaasta tuli kerralla vielä parempaa, kiitos leivinkiven. Tämä taitaa mennä tekstimainonnan puolelle, mutta hyväksi havaittua tuotetta kehaisee toki mielellään.

Vuolukivinen, uunipellille sopiva irtoarina tarttui matkaan Juuassa sijaitsevasta Suomen Kivikeskuksesta, jossa pistäydyimme ohi kulkiessamme katsomassa Fabergén näperryksiä. Ainakin pizzan osalta leivinkivi toimi yli odotusten tuoden pohjaan uudenlaista rapsakkuutta. Seuraavaksi sen ominaisuuksia pitänee testata piirakanpaistossa. Kiven kosketuslämpö ehkä kompensoi sitä harmillista seikkaa, että sähköuunimme maksimilämpötila on 250 astetta, kun karjalanpiirakat kaipaisivat 300 asteen lämpöä.

*Resepti vaihtelee kerrasta toiseen, mutta mestariteoksessa on aina tonnikalaa, Blå Castello-sinihomejuustoa ja paljon kasviksia, jälkimmäiset rouhakkaina kimpaleina.

torstaina, elokuuta 21, 2008

Hyvä meininki

Pitäisi kieltää sellaiset radiomainokset tai -tietoiskut, joissa soi auton torvi tai pahimmillaan rytisee pelti. Säpsähdän niitä aina auton ratissa ollessani. Onkohan kukaan koskaan ajanut kolaria pelästyessään noita valetööttäyksiä?

Suomen halki ajellessa myös muu radiotarjonta on tullut tutuksi. Sitä kuunnellessani olen miettinyt, lienenkö keski-ikäistymässä vai muuten vain snobiutumassa. Olen nimittäin huomannut, etten siedä puolta minuuttiakaan sellaista löysää länkätystä ja tyhjänpäpätystä, jota vähänkin nuorekkaampaa imagoa ylläpitäviltä asemilta kuulee valtaosan ajasta. Yleensä studioon on istutettu kaksi niin kutsuttua toimittajaa, jotka pälisevät ja hirnuvat toistensa lohkaisuille taukoamattomana puppuvirtana onnistuen olemaan sanomatta yhtään mitään. Hyvä meininki, hei!

Kerran jos toisenkin on tehnyt mieli kysyä, maksetaanko moisesta verbaaliflatulaatiosta ihan oikeaa rahapalkkaa. Vai banaaneja ja pähkinöitä?

Kiukku ja ärtymys! Onneksi kuunteleminen ja kuulemastaan hiiltyminen on vapaaehtoista - paitsi julkisissa paikoissa ei aina ole, jos taustahälyksi on sadistisesti valittu jokin Tinden ja Jukkiksen aamushow.

Sen sijaan hyvin tehty haastattelu tai puheohjelma imaisee allekirjoittaneen oitis mukaansa, vaikka aiheena olisi keinosiementäjän arki tai soutuvalmentajan näkemykset lajin tulevaisuudesta. Siinä pätee kai sama asia kuin kirjoissa: nautin hyvästä sanankäytöstä itsessään niin paljon, että nielen tyytyväisenä vähän latteammankin juonen. Sen sijaan kankea, jaaritteleva tai itsetarkoituksellisen keikistelevä kieli (määreet sopivat harmillisen usein omaan tekstintuotantooni) ei pelasta parastakaan tarinaa.

Harmillista tosin on, että hyvää puhetta tarjoavien radioasemien kappalevalikoima on irvistyttävän iskelmäpainotteinen, jollei toimitettuja musiikkiohjelmia oteta lukuun. Länkätysasemien musiikkitarjonta tapaa olla hieman vetreämpää. Poukkoile siinä nyt kanavalta toiselle parhaita paloja metsästäen ja kamaluuksia väistellen.

Oma lukunsa ovat sileänsärmättömiksi viilatut, nuorille aikuisille suunnatut kaupalliset radiokanavat. Niiden toimittajat eivät ole hupatuksessaan kaikkein pahimmasta päästä, mutta musiikkitarjonta on. Soittolistat ovat saatanasta! "Klassikoita ja tyylikkäimpiä uutuuksia" tarkoittaa näemmä sitä, että ansioituneimmiltakin artisteilta hinkataan sitä yhtä ja samaa hittiä vuodesta toiseen. Uudet - ja niistäkin vain kaupallista potentiaalia osoittaneet - kipaleet hillotaan puhki parissa viikossa niin, että jo niiden alkutahdit saavat hampaat vihlomaan ja verenpaineen nousuun.

Ah. Jo helpotti.

maanantaina, elokuuta 18, 2008

Karhuksi luultu

Karhu kävi lenkillä. Tai olisi ainakin voinut käydä. Liekö ollut nimikkotossut tassuissa?

Me kohtasimme koiranpojan kanssa hirven lauantaina. Piti neuvotella hetki, onko perään säntääminen ideoista parhaimpia. Hauskaa se olisi toki voinut olla - siihen asti, kun sorkka läjähtää päin näköä.

Allekirjoittanut on tyytynyt jahtaamaan sieniä ja marjoja, niitä sitäkin innokkaammin. Nurmeksesta löytyi reilusti sekä mustikkaa että vadelmaa; myöhäinen kevät pelasti yläkarjalaiset mustikankukat hallalta. Liperin tutut sienipaikat eivät pettäneet tälläkään kertaa. Samoilla apajilla kävijöiden määrä on vuosi vuodelta kasvanut, mutta suuri osa sienestäjistä näyttää etsivän tatteja myyntiin ja jättävän muut herkut poimimatta.

Sieniasioista avautunen lähiaikoina lisää, nyt pitää jatkaa töitä - että pääsee taas illaksi metsään!

torstaina, elokuuta 14, 2008

Korvien välissä

Tänään uimahallissa kuulin, kun muuan vakikävijöistä - iäkäs, alati hymyilevä rouva - jutteli vesijuoksutoverinsa kanssa kesän säistä. Hän tuumasi, että on ihmisestä itsestään kiinni, miten sateisiin suhtautuu:
- Kiva on kuitenkin korvien välissä.

Pagistaanin väki siirtyy taas tuokioksi idemmäksi tekemään kahden mökin syyshommia ja katsastamaan Pohjois-Karjalan marja- ja sienitilannetta. Allekirjoittanut jää vielä pariksi päiväksi lähitöihin siipan suunnatessa junalla kotiin sunnuntaina.

Kunpa tuon viidensadan kilometrin välimatkan saisi lyhyemmäksi tavalla tai toisella. Edes takaisin rahtautuminen rasittaa sekä rahtautujia että ympäristöä, mutta tällä hetkellä tilanne on mikä on. Toisen työt täällä, toisen siellä, koti täällä ja molempien juuret niihin liittyvine paikkoineen siellä.

Kiva on kuitenkin korvien välissä. Ja silloin kaikki on aika hyvin.

keskiviikkona, elokuuta 13, 2008

Hapattaminen on trendikästä

"Trendikäs" on yksi moniaista inhokkisanoistani. Siihen liittyy niin paljon arveluttavia, joskin kärjistäviä assosiaatioita: lauman mukana laukkaaminen markkinavoimien kannustamana, sivuilleen vilkuileminen ja vertaileminen, oman arvostelukyvyn ja mieltymysten sivuuttaminen ikuisessa yrityksessä olla muiden silmissä oikeanlainen. Puhumattakaan siitä, miten paljon turhaa ostetaan, kulutetaan ja nakataan sivuun tuon alati vaihtuvan pintakuohan nimissä (kyllä, myös kierrättäminen ja vanhan korjaaminen voi olla trendikästä, mutta siinäkin yhteydessä sana saa niskakarvat nousemaan pystyyn - trendien olemukseen kun kuuluu, että ne tulevat ja menevät ja korvautuvat toisilla).

Sitä riemukkaampaa oli lukea, että kasvisten hapattaminen on nyt trendikästä. Lause herättää allekirjoittaneessa hilpeyttä kerta toisensa perään, vaikka ilmiö onkin mitä myönteisin, tervehenkisin ja ekologisin. Sitä paitsi kukapa ei hapankaalista pitäisi.

Vaikkei pitäisikään, niin osoittaahan hapankasvisten valmistaminen ja ystäville syöttäminen trenditietoisuutta, jollei muuta.

tiistaina, elokuuta 12, 2008

Ammunnassa

- On se hienoa, että suomalaiset pärjäävät ammunnassa.
- Mutta miten käy päkätyksessä ja hirnunnassa?
- Haukkua ainakin osataan!

Tällä tasolla mennään nyt. Käyrä laskee koko ajan sanailun tason ollessa kääntäen verrannollinen hysteeriseen hihitysalttiuteen. Sen sijaan aamuöisin ei naurata yhtään, kun ilman mitään syytä herättyään valvoo toista tuntia koettaen turhaan olla ajattelematta mitään niistä asioista, joiden ajatteleminen kolmen aikaan aamulla olisi paitsi hyödytöntä, myös tuhoisaa mielenrauhan ja seuraavan päivän aikaansaapuuden kannalta.

Mistähän löytyisi lisää muistia ja kallonsisäistä kovalevytilaa? Tai vaihtoehtoisesti vapaaehtoinen, joka haluaisi kirjoittaa erään opinnäytetyön loppuun linssikeitto- ja puolukkamuffinsipalkalla?

Yhä useammin tuntuu, että elämässä voisi jo siirtyä eteenpäin ("siirtyä minne" on yksi tabukysymyksistä, joita historian alalta väittelemään aikovan ei tule varsinkaan puolenyön ja aamukuuden välillä pohtiman). Mutta urakkaa riittää vielä pidemmälle kuin silmä kantaa (ja kukaties rahoitus, mutta tätäkään ajatusta ei mieleensä päästämän pidä, varsinkaan puolenyön ja jne.).

sunnuntaina, elokuuta 10, 2008

Ni

Iltana muutamana kotisohvalla ratkesi, mitä nuo mystiset ritarit, jotka sanovat Ni ovat oikein miehiään.

He ovat tietysti suomalaisia, jotka ovat saaneet tarpeekseen ja nousseet taisteluun katoavien possessiivisuffiksien puolesta.

Ni! Ni! Ni!

perjantaina, elokuuta 08, 2008

Saimi

Eilen kylässä kävi suloinen, harmaja Saimi viikonloppuna avioon astuneen isäntäväkensä kanssa. Karvaisen kansanosan suhtautuminen kymmenviikkoiseen sukulaistyttöönsä oli - koirain mittapuulla tarkasteltuna - kohtalaisen asiallista. Sandy käyttäytyi varautuneen suopeasti, mutta jurputti ja marisi itsekseen lähes koko visiitin ajan. Oletimme sen pelkäävän, että tämäkin pentu oli tullut taloon jäädäkseen (aika ei vielä liene kullannut muistoja). Rocky taas nuorena ja viriilinä miehenä päätteli, että koska vieras on nelijalkainen ja karvainen, sitä voi koettaa vongata.

Saimin egolla ei onneksi vähästä järkytytä.

keskiviikkona, elokuuta 06, 2008

Baarijakkara

Ihmettelin miehelle aamiaispöydässä kultasiilikaktustamme, jota myös anopinjakkaraksi kutsutaan. Se kasvaa sinnikkäästi pituutta eikä leveyttä, joten pulska piikkipallo taitaa jäädä haaveeksi.

Siippani - tuo myönteisten ajatusten Tonava - mietti hetken ja nimesi sitten kaktuksen "anopin baarijakkaraksi".

Asiassa on, kun sitä tuokion miettii, jotakin syvän filosofista. Ei kaktuksessa, mutta tavassa nähdä ja suhtautua. Jotakin samaa on siinä, että pieleen mennyt, tuskanhiestä huopunut neuletyö - patalappu tai vastaava - täytetäänkin vanulla ja sille ommellaan napeista silmät (muistan hämärästi, että Veloena olisi joskus kirjoittanut tästä).

Luulen, että itse kullekin tekisi hyvää oppia näkemään elämässä enemmän anopin baarijakkaroita ja nimettömien lankaolentojen aihioita.

tiistaina, elokuuta 05, 2008

Vadelmajuustokakku

Mustikkasadosta ei taida tänä vuonna kummoista tulla. Katselin alkukesän metsälenkeillä, miten hallan puraisemat mustikankukat rapisivat ruskeina maahan, eikä tilanne Pohjois-Karjalan luottomarjapaikoillakaan näytä olevan sen parempi. Kova urakka on tiedossa, jos mieli talven mustikat kokoon saada. Sen sijaan vadelmia lienee kypsymässä kohtalaisesti.

Suurin osa marjoista syödään Pagistaanissa sellaisenaan tai marjarahkana. Taannoin mieleen jäi kuitenkin kummittelemaan äidin Kotiliesi-lehdessä nähty juustokakkuohje. Kokeiltavahan sitä oli, kun syöjiäkin löytyi sopivasti enemmän kuin kaksi. Tulos oli juustokakkumaiseen tapaan tuhti, mutta maukas; vadelmat ja vanilja sopivat soinnukkaasti yhteen. Tosin sokerimäärää taidan pudottaa seuraavalla kerralla vielä lisää.

Vadelmajuustokakku

200 g valkosuklaa-vadelmakeksejä tai kaurakeksejä
(laitoin molempia)
75 g voita tai margariinia

200 g tuorejuustoa
(itse käytän mieluiten viisiprosenttista Philadelphiaa, se on raikasta ja vähän kevyempää)
200 g vaniljatuorejuustoa
1 rkl vaniljasokeria
1-1,5 dl sokeria
(alkuperäisessä ohjeessa oli huimat 2 dl, mutta puolellatoistakin tulos oli hieman äkkimakea)
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl kermaa
3 (luomu)munaa
noin 3 dl vadelmia
(alkuperäisessä ohjeessa 2 dl)

Murskaa keksit ja sulata rasva. Painele seos leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle. Vatkaa tuorejuustot ja sokerit notkeaksi vaahdoksi, vaahdota kerma löysäksi. Ripottele jauhot tuorejuustoseokseen, sekoita. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Nostele lopuksi joukkoon kerma.
Levitä puolet vadelmista keksipohjalle ja kaada juustomassa päälle. Ripottele loput vadelmat pinnalle ja paista 175 asteessa noin tunti
(loppuvaiheessa kannattaa olla tarkkana, ettei kakku tummu liikaa).
Kakku on parhaimmillaan vadelmien tai muiden marjojen kanssa tarjoiltuna, ne taittavat sen makeutta sopivasti.


Kuva on lainattu täältä.

maanantaina, elokuuta 04, 2008

Peruskysymysten äärellä

Takana on tavallista vilkkaampi viikonloppu elämän peruskysymysten äärellä, onneksi niiden iloisempien. Perjantaina ystäväpariskunta ilahdutti meitä viime tingan visiitillä ennen jakaantumistaan kahdesta kolmeksi. He - ja samaan aikaan residenssiimme majoittunut siskoni - sietivät urheasti asuntomme trooppista lämpötilaa (jolle, sivumennen sanoen, emme ole lähes kahden vuoden aikana keksineet järkeenkäypää selitystä).

Pagistaan jää odottelemaan uutisia idästä. Kysymys lienee enää päivistä.

Lauantaina saattelimme vieraat matkaan ja suuntasimme Kirkkonummelle serkkutytön häihin. Hääpari oli niin kaunis ja onnellisen näköinen, että yksi jos toinenkin - yllätyksekseen myös allekirjoittanut - pyyhki kirkossa silmäkulmiaan. Juhlat olivat asiaankuuluvan riehakkaat; ruokaa, juomaa, musiikkia ja tanssia riitti ainakin puolille öin ja oletettavasti sen jälkeenkin.

Ettei vauhti olisi päässyt loppumaan kesken kaiken, pistäydyimme vielä sunnuntaina Rajantakaista Karjalaa-näyttelyssä ja nepalilaisessa ravintolassa ennen siskon nakkaamista Tampereen-junalle. Illalla lenkin ja saunan jälkeen ei tarvinnut odotella unta.

perjantaina, elokuuta 01, 2008

Vihtoriksi

Ystävä palasi tutkijavaihdosta Amerikan mantereelta ja kertoi kuulumisia keskiviikkolounaalla. Samalla alalla ja samanlaisessa elämäntilanteessa kun ollaan, puhe kääntyi tuttuun tapaan tulevaisuuteen ja työnäkymiin.

Kerroin siippani - joka hikoilee teollisuuden suolakaivoksilla epäkiitollisissa takuutöissä - uskovan lujasti, että tulen vielä saamaan professorinviran. Tällöin hän suunnittelee heittäytyvänsä vihtoriksi ja keskittyvänsä kotitöihin, nikkarointiin ja lennokkien rakenteluun. Kuinka ollakaan, kollega kertoi tuoreella vaimollaan olevan samankaltaisia tulevaisuudenvisioita (puutöistä ja lennokeista en tosin tiedä).

Yksissä tuumin totesimme, että rakkaat puolisomme ovat valinneet perin oudosti hevoset, joiden puolesta lyövät vetoa. Talouttaan kannattaisi suunnitella ennemmin vaikkapa tuntemattoman miljonääritädin testamentin, aarrekätkön tai lottovoiton varaan, jos niikseen tulee.

Tosin ystäväni saattaa sen viran saadakin. Uskoni häneen on luja, paljon lujempi kuin itseeni.