Suhteellisuudentajua

Se tuli yllättäen ja pyytämättä, kuten sanonta kuuluu.

Syyskuu nimittäin. Puren nyrkkiäni, etten puhkeaisi lohduttomaan, mutta täysin hyödyttömään huutoon sen tosiasian edessä, että aika kuluu ja viikot vaihtuvat kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi, joita väitöskirjan tekijällä on jäljellä enää yksi kokonainen, eikä sitäkään oikeasti ottaen huomioon kielentarkistuksen, esitarkastuksen, painatusajan ja niin edelleen, ja että tuohon vuoteen pitäisi vielä mahduttaa yhtä sun toista.

Eilen hain hieman suhteellisuudentajua aikakysymykseen pistäytymällä siipan kanssa Hämeen linnassa ja Hakoisten linnavuorella. Ensimmäiset vierailuni mainittuihin paikkoihin tein pari vuotta sitten Glossan syysretken merkeissä. Tuumailin tuolloin, että reissu pitäisi uusia joskus paremmalla ajalla.

Varsinkin linnavuori sieltä avautuvine kulttuurimaisemineen on vaikuttava paikka, jossa kannattaa piipahtaa, jos sattuu olemaan liikkeellä Janakkalan seudulla. Tasalakinen, noin 60 metriä korkea kallio näkyy valtatie kolmoselle varsin hyvin, vaikka sinne onkin mentävä vanhan tien kautta Hakoisten kartanon viitoitusta seuraten.

Tiestä puheen ollen, tänään on taas pakattava matkaan koirat, kirjat ja kannettava ja suunnattava kohti itää. Muutamaan päivään pitäisi mahduttaa ainakin tutkijakoulutapaaminen, muita lähitöitä, arkistovisiitti, mullan lapioimista ja - tästä ei neuvotella - jokunen tunti metsänpeitossa syksyn hajua hengittäen.